Artikkelissa käsitellään koulunkäynninohjaajien (koulunkäyntiavustajien) ammattikunnan itseymmärrystä julkisen talouden kiristyessä. Tavoitteena on hahmottaa ammattikunnan vähittäisen vakiintumisen ja toisaalta ”ylimääräiseksi” resurssiksi määrittelyn ristivetoa eli niin sanottua ammatillistumis- ja sulkeistamiskamppailua. Kuntatalouden kiristyminen asettaa koulunkäynninohjaajat löyhästi normitettuna palveluna hyvin epävarmaan asemaan. Tämä edustaa käännettä ammattikunnan asemassa, jota on tähän saakka leimannut kasvava vakiintuminen. Epävarmuus heijastuu myös identiteettien määrittelyyn. Artikkelin aineisto koostuu haastatteluista ja lomakekyselyllä kerätystä aineistosta