Laakso, Miia. 2016. Käytäntöä, haasteita ja ratkaisuja vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien käytöstä erityisopetuksessa. -Fenomenografinen monimenetelmätutkimus erityisluokanopettajien ja koulunkäynninohjaajien, puheterapeutin ja puhevammaistentulkin näkemyksistä.Erityispedagogiikan pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen laitos. 137 + 12 + 5 liitettä (26s.). Fenomenografisen monimenetelmätutkimuksen tavoite oli selvittää lomakehaastattelun avulla erityisluokanopettajien ja koulunkäynnin ohjaajien näkemyksiä ja kokemuksia vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien näkyvyydestä ja toiminnasta. Sähköinen kyselylomake lähetettiin eteläsuomalaisen kaupungin kaikille erityisluokanopettajille joita oli 102. Määrä sisälsi 28 laaja-alaista erityisopettajaa sekä 74 erityisluokanopettajana toimivaa opettajaa. Lopullinen tutkimusaineisto koostui opettajien osalta yhdestätoista vastanneesta opettajasta. Lisäksi tutkimusaineistoa kerättiin 32:lta koulunkäynnin ohjaajalta kirjallisesti avoimin kysymyksin. Aineistoa täydennettiin haastattelemalla sähköpostitse puheterapeuttia ja puhevammaisten tulkkia. Tutkimuksella haluttiin selvittää 1) Yleisimpiä käytössä olevia AAC-keinoja ja niiden käyttöä, 2) Oletettuja syitä ja useimmiten kohdattuja ongelmia kommunikoinnissa, 3) Missä asioissa toivottiin tukea, koulutusta tms. sekä 4) Millaisia keinoja ja ratkaisuja on käytössä. Puheterapeutilta ja puhevammaisten tulkilta kysyttiin puolestaan, miten nämä asiat ilmenevät heidän työssään pyydettyinä ohjauskäynteinä ja millaisten kommunikointivälineiden käyttöön he useimmiten törmäävät. Monimenetelmäinen tutkimus hyödynsi sekä laadulliselle, että määrälliselle tutkimukselle ominaisia aineiston tulkintatapoja. Laadullinen aineisto käsiteltiin fenomenografista analyysimenetelmää käyttäen. Tutkimuksen fenomenografialle tyypillinen horisontaali jaottelu jakaantui tutkimusryhmien profiilien perusteella opettajiin, ohjaajiin, terapeuttiin sekä tulkkiin. Vertikaalijaottelu puolestaan tuli esille vastaaja ryhmien välisissä vastauksissa, joskaan tässä tutkimuksessa tämä jaottelu ei näyttäytynyt mitenkään selkeänä, vastausten ollessa keskenään saman suuntaisia. Jokaisella ryhmällä näkökulma määräytyi ammatillisen identiteetin näkökulmasta, joko opetuksellisiin asioihin (opettajat), yksilön tarpeisiin (ohjaaja), toimivan vuorovaikutuksen (terapeutti) tai vuorovaikutusvälineen (tulkki) mukaan. Yhteistä opettajien ja ohjaajien näkökulmissa oli ajan riittämättömyyden kokeminen, jotta ongelmiin olisi mahdollista paneutua riittävän hyvin. Puheterapeutin ja puhetulkin näkemyksinä oli välineiden käytölle uhratun ajan vähyys ja oma-aloitteisuuden puute haluta riittävää osaamista välineiden käyttöön. Heidän harminsa muodostui ajatuksesta, että pitäydytään totutuissa tavoissa, haluamatta uudistaa ja näin parantaa kommunikointivälineiden käyttöä. Tutkimuksessa ilmenneiden tulosten mukaan käytössä oli etupäässä kuvakommunikointivälineitä sekä tukiviittomia. Muitakin välineitä tunnistettiin, mutta niiden käyttö oli vähäistä. Tutkimus osoitti AAC-keinojen käytön ja toimivuuden tärkeyden yksilön oppimiselle ja kokemuksille oppimisen onnistumisesta.