Tässä tutkielmassa tarkasteltiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla urheiluvalmentajien vuorovaikutusosaamista. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää ja jäsennellä, minkälaista tutkimusta urheiluvalmentajien vuorovaikutusosaamisesta on tehty 2000-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Tavoitteena oli selvittää, mitä urheiluvalmentajan vuorovaikutusosaamisen osa-alueita on tutkittu, mistä näkökulmista, missä konteksteissa ja millä menetelmillä sitä on tutkittu sekä millaisia tuloksia tutkimuksissa on saatu.

Systemaattinen tiedonhaku toteutettiin laajasti monipuolisissa tietokannoissa. Kriteereinä artikkeleiden valinnalle oli englannin kieli, vertaisarviointi sekä pohjautuvuus empiiriseen dataan. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui lopulta 53 tieteellistä kokonaisartikkelia. Tulosten pohjalta havaitaan, että valmentajan vuorovaikutusosaamista on lähestytty eniten liikunta- ja terveystieteiden sekä viestintätieteiden näkökulmasta. Tutkimus keskittyy Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan ja aihetta on tutkittu pääasiallisesti nuoriso- ja opiskelu-urheilukontekstissa. Tutkimus on lisääntynyt reilusti 2010-luvulla ja sitä on tehty pääosassa kyselymenetelmällä. Myös observointi- ja haastattelututkimuksia on toteutettu jonkin verran.

Valmentajan vuorovaikutusosaaminen näyttäytyy tulosten pohjalta moniulotteisena osaamisrakenteena. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin kahdeksan valmentajan vuorovaikutusosaamisen osa-aluetta, joita ovat valmentajan yleinen vuorovaikutuskäyttäytyminen, ymmärryksen saavuttaminen, valta ja vaikuttaminen, valmentaja–valmennettava -suhteen ylläpitotaidot, palautetaidot, sosiaalisen tuen osoittaminen, oman vuorovaikutuskäyttäytymisen arviointi sekä haastavat vuorovaikutustilanteet. Eniten on tutkittu valmentajan valtaan ja vaikuttamiseen liittyviä taitoja, palautetaitoja ja valmentaja–valmennettava -vuorovaikutussuhteen ylläpitoon liittyviä taitoja. Artikkeleissa korostuivat pelinaikaisen vuorovaikutuksen merkitys, itsenäisyyttä ja omaa ajattelua tukeva vuorovaikutuskäyttäytyminen sekä positiivisuus valmentajan vuorovaikutusosaamisen kulmakivinä.

Lisätutkimusta kaivataan monien eri kulttuurien ja lajien konteksteissa, joissa tutkimusta ei ole vielä juurikaan olemassa. Huippu-urheilun ja erityisesti yksilöurheilun osalta lisätutkimukselle on kova tarve. Nykytutkimus painottuu vuorovaikutusosaamisen behavioraaliseen ulottuvuuteen, joten affektiivista ja kognitiivista ulottuvuutta olisi tarvetta tutkia lisää. Tutkimusta tulisi toteuttaa enemmän laadullisten tutkimusmenetelmien avulla. Muun muassa strukturaatioteoriaa, merkitysten yhteensovittamisen teoriaa ja epävarmuuden vähentämisen teoriaa olisi mielekästä käyttää teoreettisena lähestymistapana jatkotutkimuksessa.