Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää voiko rakennus purkamisensa myötä menettää kulttuurisen merkityksensä, kadota yhteisönsä muistista ja näin muuttua yhdentekeväksi. Työssä selvitetään myös miten linja-auto­aseman merkitykset rakentuvat ja millaisia ne voivat olla. Esimerkkitapauksena on Jyväskylän viimeinen linja-autoasema, joka purettiin vuonna 2006, kun joukkoliikenteen kaukopalvelut keskitettiin matkakeskukseen. Paikalle ei jätetty historiallisia viitteitä asemasta, joten mahdolli­suus sen yhteisölliseen unohtamiseen on olemassa. Tutkimusta taustoitetaan selvittämällä kaupungin aikaisempia linja-autoasemia sekä Jyväskylän liikenteellisiä erityispiirteitä.

Tutkielman lähestymistapa on Jyväskylän ja sen linja-autoasemien osalta historiallinen ja perustuu pitkälti jo selvitettyyn dokumentaatioon. Asemaan ja sen olemattomuuteen liittyvien kulttuuristen ilmiöiden tulkinta on varsin subjektiivista. Asemaa tarkastellaan kaupunki­rakenteellisena osana ihmisten arkielämää ja alueidentiteettiä. Tulkintaa tehdään myös ajasta, tilasta ja paikasta ja näiden merkityksestä ihmisten kulttuuriympäristölliseen ymmärrykseen.

Tutkimuksessa selvisi merkitysten tuottamisen ja tulkitsemisen olevan kulttuurinen prosessi, joka linja-autoaseman tapauksessa esittäytyy lähinnä arkisten, subjektiivisten kokemusten kautta. Yhteiskunnalliset merkitykset ilmenevät aseman vaikutuksissa kaupunkisuunnitteluun ja yksittäisten ihmisten elämään. Tutkimus osoittaa kuinka rakennuksen mahdolli­suus jäädä pysyvästi yhteisönsä muistiin edellyttää rakennuksen luotettavaa dokumentaatiota tai mahdollista voimakasta yhteisöllistä kokemuksellisuutta, jolloin rakennuksesta jää elämään suullista kulttuuriperintöä. Mikäli rakennus koetaan merkityksettömäksi, eikä siitä jää historiallisia viitteitä tai dokumentteja, voi uhkana olla rakennuksen totaalinen unohtaminen jos sen aineellisia tai aineettomia vaikutuksia ympäristöönsä ei ymmärretä tai osata tulkita.