Jarmo Lampelan elokuvassa Joki (Suomi 2001) kerrotaan kuusi samanaikaista, toisiaan sivuavaa tarinaa, joissa joukko pikkukaupungin ihmisiä joutuu valintojen eteen tai kohtaamaan elämän mullistavia asioita. Eri-ikäisten henkilöhahmojensa kautta Joki piirtää esiin koko elämänkaaren. Artikkelissa Jokea tarkastellaan ajan näkökulmasta kiinnittämällä huomiota ajan eri tasoihin ja ulottuvuuksiin. Aikaa tarkastellaan yhtäältä osana elokuvan muotoa ja toisaalta katsojan ja elokuvan välisessä kohtaamisessa syntyvänä ilmiönä. Lisäksi kysytään, miten Joki filosofisen sisältönsä kautta tematisoi aikaan liittyviä kysymyksiä. Kertovassa elokuvassa aika kytkeytyy kerrontaan. Joen tapauksessa tämä ulottuvuus korostuu, koska elokuvan rakenne poikkeaa tavanomaisesta lineaarisesta ja yksilinjaisesta kerronnasta. Samanaikaiset tapahtumat kerrotaan peräkkäisinä episodeina. Joen episodimaista rakennetta analysoidaan muun muassa David Bordwellin verkostonarratiivi-käsitteen avulla. Aikaa kerronnallisena ilmiönä käsitellään elokuvateorian ja Paul Ricoeurin kerronnan ja ajan suhdetta käsittelevän filosofian valossa. Myös Joen katsoja tulee tavallista tietoisemmaksi ajasta joutuessaan suhteuttamaan tarinalinjoja toisiinsa. Elokuvan aika on aina kokemuksellista siinä mielessä, että se on katsojaa varten rakennettua ja syntyy elokuvan ja katsojan kohtaamisessa. Joessa aika on kokemuksellista myös siinä mielessä, että se ilmaisee henkilöhahmojensa aikaan sidottuja kokemuksia. Näitä kokemuksellisia ulottuvuuksia tarkastellaan ajan fenomenologian ja fenomenologisesti suuntautuneen elokuvateorian avulla. Aika ei ole redusoitavissa pelkästään kerronnalliseksi ilmiöksi, vaikka Joessa aika kytkeytyy vahvasti kerrontaan. Artikkelissa pohditaan lisäksi millä muulla tavoin aika ilmenee Joessa kuin osana kerrontaa.