Artikkelissamme tarkastellaan esikouluikäisten lasten d¡gitaalista pelaamista leik¡n näkökulmasta. Vi¡me vuosina tieto- ja viestintäteknologia on tullut osaksi yhä nuoremp¡en lasten arkea ja herättänyt myös huolta s¡¡tä, m¡ten lisääntynyt pelaaminen vaikuttaa lasten leikkiin ja mahdollisesti he¡kentää leikin laalua. Toistaiseksi pienten lasten digitaalisesta leikistä on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tässä artikkelissa pohditaan per¡nteisen leikin määr¡ttelyä ja sen soveltumista dig¡taalisen leikin määrittelyyn. Peilaamme käytännön esimerkkejä lasten digitaalisesta leikistä Burghardtin (2012), Caillois'n (2001)ja van Oersin (2013) perinteisen leikin kriteer¡stö¡hin, joista valitsimme tarkempaa tarkaste¡ua varten neljä: säännöt, vapaus, hauskuus ja tavoitteellisuus. Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimii eräässä 6-vuotiaiden lasten es¡opetusryhmässä toteutettu peliprojekti, jossa lapset pelasivat tableteilla meikkaamis- ja pukeutumispelejä ja keskustelivat ni¡stä. Tutkimustulokset osoittavat, että lasten dig¡taalinen leikk¡ näyttäytyy moniulotte¡sena ja rikkaana ilmiönä. Lapset hyödyntävät leikissään joustavasti peleistä kumpuavia ideoita, eläytyvät pelihahmoihin sekä muuttavat nämä leikiksi. Voidaankin todeta, ettà digitaalisten pelien pelaaminen ei tämän tutk¡muksen valossa muodosta uhkaa perinteiselle leikille, vaan pikemminkin teknologian ja leikin yhdistäminen tarjoaa leikille Iapsia kiinnostavia mahdollisuuksia. Digitaalisella leikillä ja perinteisellä leikillä on tutk¡muksemme mukaan niin paljon yhteis¡ä piirte¡tä, ettei digitaalisen leikin käsitteellistäm¡nen "uudenlaiseksi leikkikulttuuriksi" ole välttämättä perusteltua.