Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää 8.luokkalaisten tyttöjen käsityksiä välituntiliikunnasta ja löytää syitä tyttöjen liikkumisen ja liikkumattomuuden takana. Tutkielman tavoitteena oli löytää välituntiliikuntaan innostavia ja estäviä tekijöitä. Aineisto koostui yhteensä yhdeksän oppilaan haastatteluista. Kaikki olivat tyttöjä jyväskyläläisestä koulusta kahdeksannelta luokka-asteelta. Aineisto koottiin haastattelemalla tyttöjä kolmessa pienryhmässä tutkimuksen alussa ja tutkimuksen lopussa. Tutkielma oli laadullinen tutkimus, jossa menetelminä käytettiin toimintatutkimuksen lähestymistapaa ja haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen alussa ensimmäisen haastattelun aikana tytöt suunnittelivat itselleen kuukauden ajaksi välitunneille fyysisesti aktiivista toimintaa. Tytöt suunnittelivat kävelevänsä välitunneilla koulun sisätiloissa ja koulun pihalla. Motivoijana kävelyyn toimi Sports Tracker -sovellus, johon tytöt tallensivat omat kävelymatkansa.

Tutkimus osoitti, että fyysisen aktiivisuuden lisääminen 8.luokkalaisten tyttöjen välitunneille oli haastavaa, koska tyttöjen istuskeluun ja seisoskeluun houkutteleva toimintakulttuuri välitunneilla oli vahva. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että fyysisen aktiivisuuden estävät tekijät välitunneilla olivat oppilaan omat tarpeet, kouluyhteisön vaikutus, ulkonäkö ja koulun toimintakulttuuri. Yleisimmäksi välituntiliikunnan esteeksi nousi se, että tytöt kokivat välitunneilla tärkeämmäksi jutella kavereiden kanssa kuin harrastaa liikuntaa. Tämän tutkimuksen mukaan 8.luokkalaisten tyttöjen fyysistä aktiivisuutta mahdollistavat tekijät olivat oppilaan oma asenne, yksilö ryhmän jäsenenä, kaverit sekä koulun toimintaympäristöön liittyvät asiat kuten välineet, paikat ja käytännöt. Tutkimuksen alussa ja lopussa tytöt viettivät välitunnit pääosin istuen tai seisten kavereiden kanssa. Tutkimuksen alkuoletus oli, että tyttöjen saadessa itse suunnitella liikuntamuodon välitunneille, fyysinen aktiivisuus lisääntyisi. Aluksi tytöt kävelivät välitunneilla enemmän kuin ennen tutkimusta, mutta pidemmällä aikavälillä innostus laantui.

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että yläkouluikäisten tyttöjen välituntiliikunnan lisääminen vaatii säännöllisiä aktiivisia toimia motivaation ylläpitämiseksi niin aikuisilta kuin oppilailta itseltään ja vakiintuneiden välituntitoimintatapojen muuttamista. Kahdeksasluokkalaisten tyttöjen aktivointi ulkopuolisen henkilön toimesta tutkimuksen alussa ja tutkimusjakson puolessa välissä ei tuonut tavoiteltua fyysisen aktiivisuuden lisäämistä välitunneilla. Tässä tutkimuksessa tehty lyhytaikainen välituntiliikunnan aktivointi ei riittänyt muuttamaan tyttöjen vakiintunutta tapaa viettää välituntia. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ylä-kouluikäisillä tytöillä edellyttää todennäköisesti hyvin matalan kynnyksen toimia, joihin on helppo tarttua ja vakiintuneiden välituntitoimintatapojen sekä koulun toimintakulttuurin muuttamista.