Kielitaidon kehittymistä on tutkittu paljon, mutta korkeakouluissa tapahtuvaa kielellisestä kehitystä ei niinkään, varsinkaan Suomessa. Opiskelijat ovat muutaman pakollisen kielikurssin jälkeen oman motivaationsa varassa, jaksavatko he pitää yllä kielitaitoaan. Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda esille, kuinka ensimmäisen vuoden historian opiskelijat näkevät oman kielitaitonsa ja sen kehittymisen joko parempaan tai huonompaan suuntaan vieraiden kielten kanssa heidän omasta mielestään. Tutkimusmateriaali kerättiin kyselylomakkeella, joka jaettiin opiskelijoille heidän ensimmäisen vuotensa maaliskuussa. Kyselylomake oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa keskittyi heidän kielitaitonsa syntymiseen sekä kehitykseen ennen yliopistossa aloittamista, toinen osa heidän kielitaitonsa kehitykseen ensimmäisen vuotensa aikana ja kolmas heidän tulevaisuuden suunnitelmiinsa kieliä kohtaan.

Tutkimuksessa selvisi, että opiskelijat eivät nähneet suuria eroja kielitaidoissaan, vaikka heillä olisi ollut opiskelujensa välissä välivuosia ja vaikka he eivät olleet pitäneet kielitaitoaan yllä aktiivisesti. Englannin kielitaito oli poikkeus, sillä sen nähtiin yleisesti kasvavan jo aikaisemmasta korkeasta tasostaan huolimatta. Opiskelijat pitivät kieliä, etenkin englantia, ja kielitaitoa tärkeänä yhä globalisoituvammassa maailmassa varsinkin tulevan työllistymisensä vuoksi. Sivuaineenaan historiaa lukevat näkivät kielet tärkeämpinä kuin he, jotka lukivat historiaa pääaineenaan. Molempien ryhmien motivaatio kieliä kohtaan oli kuitenkin erittäin tavoitekeskeistä. Tutkimuksesta voitiin päätellä, että opiskelijoilla on mahollisesti hieman vääristynyt kuva omasta kielitaidostaan, sillä vähäinen harjoitus rapistaa jokaista kielitaidon osa-aluetta; kielitaito on jatkuvasti kehittyvä osa osaamista. Sen tärkeys on yhä kasvava kansainvälistyvässä maailmassa.