Tämä työ käsittelee deliberatiivisen demokratian teorioita erityisesti institutionalisoitujen kansalaiskokousten (citizens' assemblies) viitekehyksessä. Työssä tarkastellaan deliberatiivisen demokratian teorioita sen kahden pääsuuntauksen, John Rawlsin liberaalin konstitutionalismin ja Jürgen Habermasin kriittisen teorian kautta. Erityistä painoarvoa annetaan myös deliberatiivisen demokratian feministiselle kritiikille. Deliberatiivisen demokratian teorioista muodostetaan analyyttinen kriteeristö, jolla tarkastella deliberatiivisen demokratian mukaisia institutionaalisia kokeiluja.

Esimerkkeinä institutionalisoiduista deliberatiivisista kansalaiskokouksista työssä tarkastellaan Kanadan Brittiläisen Kolumbian ja Ontarion provinsseissa vuosina 2004 ja 2006–2007 järjestettyjä kansalaiskokouksia, jotka kokoontuivat harkitsemaan provinssien vaalitavan muutosta. Soveltamalla analyysikriteeristöä todetaan kansalaiskokousten pääosin onnistuneen toteuttamaan deliberatiivisen demokratian edellytyksiä. Merkittävimmät heikkoudet kansalaiskokousten toteutuksessa liittyivät kansalaiskokousten keskustelijoiden valtaan ohjata omaa keskusteluaan vapaasti sekä kansalaiskokousten riippumattomuuteen poliittisesta järjestelmästä.