Tutkimus käsittelee suomi toisena kielenä -opettajien asenteita ja käsityksiä puhekielen opettamiseen liittyen. Kiinnitän huomiota siihen, miten opettajat suhtautuvat kielen alueelliseen vaihteluun ja omaan aluepuhekieleen. . Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Miten S2-opettajat suhtautuvat puhekielen ja murteen opettamiseen aikuisille maahanmuuttajille? 2. Miten S2-opettajat käsittelevät puhekieltä ja murretta opetuksessaan? 3. Millai-sia käsityksiä S2-opettajilla on puhekielen roolista S2-oppijoiden elämässä? Suomen kielessä erot puhutun kielen ja normitetun yleiskielen välillä ovat melko suuret. Puhekielessä esiintyy myös paljon alueellista vaihtelua. Suomea toisena kielenä opiskelevan on opittava tulemaan toimeen kielen mo-ninaisuuden kanssa ja löydettävä kommunikaation keinot lähiympäristössään.
Puhekielen merkityksestä S2-opetuksessa on käyty keskustelua etenkin 1990-luvulla. Opetuksessa keskityt-tiin yleiskieleen. Yleiskieltä pidettiin kielimuotona, jonka avulla kielen oppija parhaiten hahmottaa kielen perusra-kenteen ja sanojen merkitykset. Puhekielen opettamisen kannattajat perustelivat näkemystään sillä, että oppija tarvitsee puhekieltä tullakseen toimeen jokapäiväisissä viestintätilanteissa. Yleiskielinen puhe voi myös leimata maahanmuuttajan erilaiseksi. Puhekielellä on merkitystä myös opiskelijan identiteetin ja sen rakentumisen kan-nalta. Nykyään oppimateriaaleissa tuodaan yleensä jollakin tavalla esiin yleispuhekielen tyypillisimpiä piirteitä. Alueellisen vaihtelun roolia opetuksessa ei ole juuri tutkittu. Aineistoni koostuu seitsemästä noin puolen tunnin mittaisesta teemahaastattelusta, jotka tein aikuisten maa-hanmuuttajien S2-opettajille keväällä 2014. Haastateltavat toimivat opettajina kolmella eri paikkakunnalla: kaksi Kuopiossa, kolme Oulussa ja kaksi Turussa. Metodina tutkimuksessa on sisällönanalyysi sekä laadullinen asennetutkimus. Haastatellut pitävät tärkeänä sitä, että S2-oppija oppii puhekieltä ainakin tunnistamisen tasolla. Puhekielen opettamisen tavoista on kuitenkin erilaisia näkemyksiä. Osa opettajista totuttaa opiskelijoita puhekieleen käyt-tämällä sitä puheessaan, mutta ei käsittele puhekieltä tunneilla muulla tavoin. Toiset taas suosivat omassa pu-heessaan yleiskieltä, vaikka puhekieltä ja sen rakenteita käsitellään tunneilla. Puhekieli otetaan usein käsittelyyn siinä vaiheessa, kun opiskelijat esittävät siitä kysymyksiä. Aivan alussa puhekieltä ei yleensä opeteta, vaan sen määrä lisääntyy opiskelijoiden kielitaidon kehittyessä. Useiden rekistereiden pelätään kuormittavan opiskelijoita. Yleispuhekieltä opettajat pitävät aluepuhekieltä tärkeämpänä. Opettajien mukaan opiskelijat suhtautuvat positiivisesti puhekielen opiskeluun. Vaikka opiskelijat kokevat puhekielen vaikeaksi, he ilmaisevat kiinnostusta sitä kohtaan. Puhekieli koetaan merkityksellisenä, jotta kielen oppija selviäisi erilaisista viestintätilanteista omassa arjessaan. Tuloksista selviää, että yleiskielen asema S2-opetuksessa on vahva. Kirjallisen kulttuurin arvot näkyvät opet-tajien kommenteissa. Puhekielen oppimisen hyödyt tiedostetaan arjessa pärjäämisen kannalta, ja etenkin yleis-puhekieli saa yleensä jonkin verran tilaa opetuksessa. Murteelle aikaa ei juuri jää. Tutkimus voi auttaa opettajia kiinnittämään enemmän huomiota opetettavan kielen muotoon ja aluepuhe-kielen merkitykseen.