Iäkkäiden henkilöiden osuus väestössä kasvaa, jonka vuoksi myös lonkkamurtumien määrä nousee. Lonkkamurtuma on iäkkäälle henkilölle dramaattinen tapahtuma, joka heikentää elämänlaatua ja lisää laitoshoidon ja kuoleman riskiä. Yksilölle koituvan haitan lisäksi lonkkamurtumien hoidosta ja kuntoutuksesta aiheutuu kustannuksia yhteiskunnalle. Heikon kognitiivisen toimintakyvyn on todettu olevan yhteydessä iäkkäiden henkilöiden heikentyneeseen tasapainon hallintaan, joka osaltaan lisäävät kaatumisen riskiä. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää onko kognitiivisen toimintakyvyn taso yhteydessä lonkkamurtumasta toipuvien iäkkäiden henkilöiden tasapainon hallintaan ja tasapainon varmuuteen. Tutkielmassa käytettiin aineistona Promo (The Promoting Mobility after Hip fracture) – tutkimuksen alkumittausaineistoa. Aineisto kerättiin Keski-Suomen keskussairaalassa vuosina 2008-2010 reisiluun kaulan tai ison sarvennoisen alueella sijaitsevan lonkkamurtuman vuoksi leikatuista yli 60-vuotiaista Jyväskylässä tai lähikunnissa asuvista miehistä ja naisista, jotka kykenivät asumaan ja liikkumaan itsenäisesti. Poissulkukriteereinä olivat: vakava sydänverisuoni tai keuhkosairaus, halvaus, etenevä sairaus (esim. ALS), alkoholismi, masennus (BDI-11 >29) tai alhainen kognitiivinen toimintakyky (Mini-Mental State Examination, MMSE<18). Tutkittavien tasapainoa ja liikkumiskykyä arvioitiin Bergin tasapainotestin (BBS) ja Timed up and go-testin avulla (TUG). Tasapainon varmuutta arvioitiin ABCkyselyn avulla. Kognitiivisen toimintakyvyn arviointi tehtiin MMSE-testin avulla. Tutkittavat jaettiin ryhmiin kognitiivisen toimintakyvyn tason mukaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat henkilöt, joilla kognitiivinen toimintakyky oli lievästi heikentynyt (MMSE 18-24) ja toiseen ryhmään henkilöt, joilla oli normaali kognitiivinen toimintakyky (MMSE ≥ 25). Ryhmien välisten keskiarvojen eroja tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testin, χ² ja Mann Whitneyn U-testin avulla. Kognitiivisen toimintakyvyn yhteyttä tasapainoon ja tasapainon varmuuteen tutkittiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Kognitiivisen toimintakyvyn tason mukaan jaetut ryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi iän (p= 0.005) ja koulutuksen (p= 0.042) osalta. Henkilöt, joilla oli normaali kognitiivinen toimintakyky, suoriutuivat paremmin tasapainoa ja liikkumiskykyä vaativista tehtävistä kuin henkilöt, joilla kognitiivinen toimintakyky oli heikentynyt. Heillä on myös parempi koettu tasapainon varmuus. Kognitiivinen toimintakyky oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä tasapainoon ja koettuun tasapainon varmuuteen. Iällä ja koulutuksella vakioidussa mallissa tilastollisesti merkitsevä yhteys koettuun tasapainon varmuuteen säilyi (p =0.027). Johtopäätös: kognitiivinen toimintakyky on yhteydessä lonkkamurtumasta toipuvan henkilön tasapainoon ja tasapainon varmuuteen.