Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä mieltä suomalaiset englannin ja ranskan opettajat ovat ääntämisen roolista kieltenopetuksessa, ja millaisin keinoin he tukevat oppilaidensa ääntämisen oppimista. Alan kansainvälisessä tutkimuksessa olettamus on usein, että opettajat opettavat omaa äidinkieltään, joten halusin tällä tutkimuksella myös selvittää, miten suomalaiset kieltenopettajat kokevat oman roolinsa opettamiensa kielten ei-syntyperäisinä puhujina.

Tutkielma on luonteeltaan laadullinen, ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla viittä opettajaa, joista jokainen opettaa tai on opettanut sekä englantia että ranskaa, joko peruskoulu- tai lukiotasolla. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin. Tämän jälkeen niiden sisältö analysoitiin teemoittain sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen. Teemat valittiin tutkimuksen neljän tutkimuskysymyksen perusteella.

Tutkielman tulokset osoittavat, että haastateltavat pitävät ääntämisen roolia tärkeänä sekä englannin että ranskan opetuksessa, etenkin kielenoppimisen alkuvaiheessa. Ääntämisen oppimisen tärkeimpänä tavoitteena haastateltavat pitävät ymmärrettävyyttä, ja heidän mielestään opetuksessa on tärkeää painottaa sekä yksittäisiä äänteitä että prosodisia piirteitä.

Ranskan ja englannin erilaisista rooleista johtuen informaalilla oppimisella on suurempi merkitys englannin kuin ranskan ääntämisen omaksumisessa. Tämän vuoksi ranskan ääntämisen oppiminen painottuu enemmän luokkahuoneeseen, ja tuen tarve on suurempi.

Perinteisten metodeiden kuten ääneen lukemisen ja virheiden korjaamisen lisäksi opettajat kertoivat ääntämisen opettamisessa käyttävänsä mm. erilaisia pari- ja ryhmätyöskentelytapoja, kuten pelejä. Englannin ja ranskan ei-syntyperäisinä puhujina opettajat kokevat ymmärtävänsä oppilaidensa vaikeuksia syntyperäisiä puhujia paremmin. Toisaalta he pitävät omien ääntämistaitojensa ylläpitämistä ja kehittämistä tärkeänä, jotta he voivat toimia hyvänä ääntämismallina oppilailleen.