ALARAAJAPAINOTTEISEN KUNTOSALIHARJOITTELUJAKSON AIKANA HAVAITUT MUUTOKSET YLI 65-VUOTIAIDEN PÄIVÄSAIRAALA-ASIAKKAIDEN TOIMINTAKYVYSSÄ

Henna Saikkonen Pro gradu –tutkielma Gerontologia ja kansanterveys Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta, terveystieteiden laitos Syksy 2014 33 sivua

Ikääntymisen myötä lihasvoimassa, lihasmassassa ja lihaksen laadullisissa tekijöissä tapahtuu muutoksia, jotka ovat seurausta mm. hermo-lihasjärjestelmän heikkenemisestä. Alaraajojen lihasvoiman heikkeneminen vaikeuttaa liikkumista ja suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, sekä ennustaa myöhemmin ilmaantuvien toiminnanvajavuuksien syntymistä. Kohtalaisen kuormittavalla tai kuormittavalla kuntosaliharjoittelulla voidaan lisätä ikääntyvien lihasvoimaa, joka edesauttaa toimintakyvyn säilymistä hyvänä. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli selvittää 20 viikkoa kestäneen alaraajapainotteisen kuntosaliharjoittelujakson aikaisia muutoksia yli 65-vuotiaiden päiväsairaala-asiakkaiden toimintakyvyssä.

Tutkimus oli ”yhden ryhmän ennen-jälkeen-asetelma”. Tutkimukseen osallistujat (n=22) koostuivat jyväskyläläisistä yli 65-vuotiaista kotona asuvista päiväsairaalan asiakkaista, joilla kotona selviytyminen oli vaikeutunut toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Valinnan harjoitteluun osallistuvista teki päiväsairaalan vastaava lääkäri. Tutkimukseen valittiin päiväsairaala-asiakkaista ne, jotka mahdollisesti hyötyisivät kuntosaliharjoittelusta. Poissulkukriteereinä olivat keskivaikea tai vaikea dementia, akuutit sairaudet ja leikkausoperaatiot sekä alle 65 vuoden ikä. Harjoittelu toteutui tutkimukseen osallistuvien päiväsairaalakäyntien yhteydessä kerran viikossa, yhteensä 20 viikon ajan. Harjoittelussa pyrittiin lisäämään progressiivisesti lihasvoimaa etenkin lonkan ojentajissa, loitontajissa ja lähentäjissä sekä polven ojentajissa ja koukistajissa. Tutkimukseen osallistuville tehtiin polven maksimaalisen isometrisen ojennusvoiman mittaus, 5x tuolilta ylösnousutesti ja maksimaalinen 10 metrin kävelynopeustesti ennen tutkimuksen alkua, 10 harjoittelukerran jälkeen ja 20 harjoittelukerran jälkeen intervention aikaisten toimintakyvyssä tapahtuvien muutosten mittaamiseksi.

Aineistoa tarkasteltiin tunnusluvuin, histogrammein ja parametrisuustestein. Iän, sukupuolen ja harjoittelukertojen lukumäärien keskiarvojen vertailuissa käytettiin Mann Whitneyn U-testiä ja Wilcoxonin merkittyjen sijalukujen testiä, jotka soveltuvat pienelle aineistolle, joka ei ole normaalijakautunut.

Intervention aikana havaittiin tilastollisesti merkitsevät muutokset kaikissa muuttujissa koko tutkimusjoukossa alku- ja loppumittausten välillä. Erityisen merkitsevä muutos oli 5x tuolilta ylösnousussa (p<0,001), jossa tulos parani intervention aikana 42 %, mutta selkeä myös polven isometrisessä ojennusvoimassa (muutosprosentti 13 %, p=0,001) ja maksimaalisessa 10 metrin kävelynopeudessa (muutosprosentti 16 %, p=0,007). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että harjoitteluun osallistuneilla alaraajojen lihasvoima ja liikkumiskyky paranivat harjoittelujakson aikana.