Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perheneuvolan sosiaalityöntekijöiden käsityksiä työnkuvastaan. Tehtävänä on tarkastella millaisia sosiaalityön tehtävät ja roolit ovat perheneuvolatyössä ja millaiseksi sosiaalityön asema osana perheneuvolatyötä määrittyy. Tutkimuksen näkökulma nojaa psykososiaalisen sosiaalityön orientaatioon. Tutkimuksessa haetaan vastausta siihen, määrittyykö perheneuvolatyö psykososiaaliseksi sosiaalityöksi vai määrittävätkö sitä muunlaiset lähestymistavat. Tutkimusaineisto on kerätty ryhmäkeskustelun avulla neljästä eri perheneuvolasta. Tutkimusaineiston muodostaa 25 sosiaalityöntekijän kuvaukset perheneuvolatyöstä. Ryhmäkeskustelut on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Tutkimustulosteni mukaan perheneuvolatyötä määrittävät vahvasti sen arvoperustaan liittyvät osa-alueet: terapeuttisuus, hoidollisuus, vuorovaikutteisuus ja dialogisuus. Näihin kytkeytyvät toimijuuden ja osallisuuden kysymykset, voimavarakeskeisyys ja välittäminen. Merkittävänä tutkimustuloksena tämän aineiston pohjalta nousee esiin sosiaalityöntekijöiden vahva vanhemmuusnäkökulma. Tutkimukseni osoittaa, että perheneuvolatyön työskentelyulottuvuudet on mahdollista jakaa hoidolliseen- ja tutkivaan työskentelyyn, perheasiansovitteluun ja verkostotyöhön. Perheneuvolan sosiaalityöntekijää ympäröivät erilaiset roolit, jotka on nimetty tässä tutkimuksessa psykoterapeutiksi, asiakkaan oikeuksien ja edun ajajaksi sekä viranomaiseksi. Näissä edellä mainituissa rooleissa korostuu asiakkaan tukemisen prosessi, joka saa erilaisia painotuksia ja lähestymistapoja asiakastapauksen eli casen mukaan. Tutkimus jäsentää kulloistakin roolia määrittävät osatekijät, jotka ovat sosiaalityöntekijän tieto-taitoperusta, yhteiskunnallinen tilanne, ammatti-identiteetti ja ympäristötekijät. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että perheneuvolatyön orientaatiot ponnistavat psykososiaalisesta-, psykoterapeuttisesta-, psykoedukatiivisesta- ja biopsykososiaalisesta ulottuvuudesta. Perheneuvolatyö saa psykososiaalisen sosiaalityön piirteitä, mutta orientaationa se ei yksinään riitä kuvaamaan perheneuvolatyötä.

Tutkimukseni tuloksista voidaan päätellä, että sosiaalityön asema perheneuvolassa on tässä hetkessä jossain määrin uhanalaisena. Lakkautettu erikoistumiskoulutus ja suunnitelmat sosiaalityön osuuden vähentämisestä osana perheneuvontaa, kritiikki perheneuvolatyön paikasta ja halu medikalisoida sen sisältöjä, kertovat siitä, että sen asema ei ole kovinkaan vakaassa tilassa.