Vuorovaikutusosaamisen merkitys on kasvanut työelämässä lähes kaikilla aloilla. Työelämän vuorovaikutustilanteet tuovat uusia haasteita myös vuorovaikutuskoulutukselle. Puheviestinnän opettamisen kentällä on käyty keskustelua, miten asiantuntijoita tulisi opettaa, jotta heidän ammatillinen vuorovaikutusosaamisensa kehittyisi parhaalla mahdollisella tavalla. Alakohtainen viestintäpedagogiikka asettuu tähän keskusteluun tarjoamalla teoreettisen viitekehyksen ammatillisen ja alakohtaisen puheviestinnän opettamisen tarkasteluun. Aiemmissa tutkimuksissa alakohtaista vuorovaikutusosaamista on kuitenkin yleensä tarkasteltu vain yhden ammatin näkökulmasta. Tässä artikkelissa sovelletaan alakohtaisen viestintäpedagogiikan teoreettista viitekehystä kolmeen perinteiseen professioon, lääkärin, farmaseutin ja juristin ammattiin. Kutakin alaa tarkastellaan ensin erikseen alakohtaisen viestintäpedagogiikan keskeisten periaatteiden mukaisesti, minkä perusteella tehdään tapausten välinen analyysi. Tavoitteemme on vertailla, kuinka alakohtaisen viestintäpedagogiikan teoreettinen viitekehys soveltuu kolmen eri profession vuorovaikutuskoulutukseen. Vertailun perusteella nostamme esiin alakohtaista vuorovaikutuskoulutusta tukevia, mutta myös sitä kritisoivia argumentteja. Esitämme myös teoreettisia ja käytännöllisiä pohdintoja alakohtaisen viestintäpedagogiikan kehittämiseksi. Teoreettiset pohdinnat liittyvät alakohtaisen viestintäpedagogiikan viitekehyksen laajentamiseen. Käytännölliset pohdinnat kytkeytyvät alakohtaisen viestintäpedagogiikan soveltamiseen käytännön opetustyön tasolla. Alojen vuorovaikutuskoulutuksen vertailu kertoo myös puheviestinnän koulutuksen nykyisistä haasteista.