Itäaasialaisia klassisia muusikoita käsittelevät artikkelit ovat olleet yleisiä eurooppalaisissa klassisen musiikin lehdissä siitä lähtien kun itäaasialaiset alkoivat yhä suuremmassa määrin voittaa kansainvälisiä musiikkikilpailuita ja luoda kansainvälistä uraa 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Läntinen taidemusiikki on kansainvälistymässä aikana, jolloin pelot klassisen musiikin kuolemasta ovat myös päässeet otsikoihin Euroopassa. Itäaasialaiset muusikot työskentelevät kompleksisella kulttuurien kentällä, jossa heidän muusikkoutensa on jatkuvasti arvostelun alaisena. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli saada selville, miten itäaasialaiset klassiset muusikot ja heidän kulttuurinen identiteetti on representoitu kolmessa eurooppalaisessa klassisen musiikin lehdessä, Crescendossa, Gramophonessa ja Rondossa vuosina 2002‒2011. Tämä saavutettiin analysoimalla ensin määrällisesti tutkimusaineiston teemat, asenteet ja toimijat. Päämenetelmänä käytettiin diskurssianalyyttistä viitekehystä kuvaamaan neljää itäaasialaisen muusikkouden representaatiota, joita olivat valloittaja-diskurssi, aasialais-diskurssi, virtuoosi-diskurssi ja sillanrakentaja-diskurssi. Itäaasialaiset muusikot nähdään diskursseissa erilaisina muttei kuitenkaan eksoottisina. Tämä erilaisuus tuodaan esiin korostamalla heidän kansalaisuutta ja etnisyyttä paikoissa, joissa tämä tieto ei ole kontekstin kannalta välttämätöntä. Itäaasialaiset muusikot on lisäksi kuvattu sillanrakentajina itämaisen ja länsimaisen kulttuurin välillä. Muusikoiden virtuositeettiin liitetty tekno-orientalismin stereotypia tuodaan usein esiin diskursseissa mutta julistetaan samalla vanhentuneeksi. Itäaasialainen klassisen musiikin ilmiö puolestaan kuvaillaan käyttäen sotilaallista ja sotaisaa sanastoa. Tulokset osoittavat, että läntisen taidemusiikin tarina nähdään edelleen olennaisesti länsimaisena ilmiönä, ja itäaasialaisilla muusikoilla on vielä paljon tehtävää, jotta heistä tulee tämän tarinan pääosan esittäjiä yhdessä eurooppalaisten ja amerikkalaisten kollegoidensa rinnalla.