Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kehofenomenologian näkökulmasta tanssinharrastajien kokemuksia eri kulttuureista lähtöisin olevista tanssimuodoista: länsiafrikkalaisista tansseista, itämaisesta tanssista ja flamencosta. Tutkimukseen osallistui 36 tanssinharrastajaa. He olivat iältään 11–70-vuotiaita ja olivat harrastaneet tanssimuotoaan 4–20 vuotta. Tanssinharrastajat kirjoittivat kokemuspäiväkirjaa tanssimisen kokemuksistaan kuudella tanssitunnilla kolmen kuukauden aikana. Heille annetut ohjeet pohjautuivat fenomenologiseen lähestymistapaan perustuvaan van Manenin (2003) kehittämään kirjoittamisen tapaan. Aineiston analyysi tapahtui seuraamalla kahta fenomenologisen metodologian keskeistä periaatetta: sulkeistamista ja mielikuvatasolla tapahtuvaa muuntelua. Tanssimisen myönteiset merkitykselliset kokemukset tulkittiin tanssijan voimaantumisena. Voimaantuminen ilmeni arjesta irrottautumisen tunteena, kehollisena mielihyvänä ja flow-kokemuksina, uuden oppimisena, tanssin ja musiikin yhteydestä ja sen kautta itsensä ilmaisemisesta sekä tanssiyhteisön tuesta. Tanssimisen kielteiset merkitykselliset kokemukset ilmenivät voimaantumisen esteinä. Niistä keskeisimmät olivat epäonnistumisen, turhautumisen ja häpeän kokemukset tanssijan taitotasolle liian vaativissa harjoituksissa. Lisäksi tanssisalin peilin käyttö aiheutti oman kehon objektivointia ja vierauden tunnetta. Tutkimustulosten perusteella voimaantumiseen liittyvien kokemusten merkityksestä tanssin ja liikunnan harrastamisessa tarvitaan lisää tietoa. Sitä tarvitaan erityisesti pedagogiikan kehittämiseksi, tanssin- ja liikunnanopetuksessa sekä alan opettajankoulutuksessa.