Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, miksi ja millä tavoin aiemmin pan-arabistina tunnetun Muammar Gaddafin retoriikassa Afrikan tulee yhdentyä. Tutkimuksen kohteena on se, millaisten arvojen varaan Gaddafi omien internet-sivujen (Al Gathafi speaks…) kirjoituksissa ja puheissa luo afrikkalaisia yhdistäviä siteitä ja päämääriä. Tutkimusta täydennetään testaamalla väitettä, että puhuessaan Afrikan yhtenäisyydestä Muammar Gaddafi seuraa pan-afrikanismia ja Kwame Nkrumahin ajattelua. Testaaminen tapahtuu vertaamalla Gaddafin retoriikkaa Nkrumahin käyttämään afrikkalaisen persoonan käsitteeseen. Väitettä ei ole aiemmin empiirisesti tutkittu tieteellisillä menetelmillä. Tutkimusmetodina työssä käytetään perelmanilaista retoriikantutkimusta, jonka keskiössä on universaalin ja/tai erityisyleisön hyväksynnän saavuttaminen erilaisia argumentaatiokeinoja hyödyntäen. Aineistoa tarkastellaan myös Aristoteleen klassisen retoriikan teorian valossa. Aineistona tutkimuksessa on Gaddafin virallisella internetsivustollaan julkaisemat Afrikkaan sekä integraatioon ja yhtenäisyyteen liittyvät puheet ja kirjoitukset. Ennen varsinaista analyysia tutkielmassa esitellään Afrikan integraatiosta aiemmin käytyä keskustelua sekä Gaddafin suhdetta Afrikkaan, jotta tutkimuksen kohteena olevien puheiden ja kirjoitusten konteksti tulee tunnetuksi. Gaddafin harjoittamassa verkkoviestinnässä sivuutetaan tiedotusvälineiden tarjoama performaatioiden areena ja puhutellaan massayleisöä suoraan ilman välittäviä tulkintoja. Internet tarjoaakin otollisen tilaisuuden propagandan harjoittamiseen tietoisen vaikuttamiseen pyrkimyksen muodossa. Tutkimuksessa pohditaan retoriikan ja propagandan suhdetta. Propaganda tapahtuu aina tietyissä kommunikaatiotilanteissa retorisia välineitä hyväksi käyttäen. Tutkielman tutkimustulokset koskevat siis myös niitä Gaddafin retorisia mekanismeja, joilla on mahdollista harjoittaa propagandaa sille otollisessa kommunikaatiotilanteessa. Tutkimuksen keskeisin johtopäätös on, että Gaddafi puhuu pan-afrikkalaisista ideaaleista vain välittömien tavoitteiden mielessä. Afrikan tulee yhdentyä vahvistaakseen asemia globalisaation tuottamalla uudella aikakaudella. Gaddafin pan-afrikanismin tavoitteet ovat Nkrumahin ajatusten kanssa yhteneväiset, mutta tavoitteiden pohjalla oleva käsitys Afrikan yhtenäisyydestä on Gaddafin retoriikassa ratkaisevasti erilainen. Gaddafin retoriikassa afrikkalaiset kuvitellaan yhtenä kansana, yhtenä rotuna ja yhden värisinä. Ajatuksessa hankkiudutaan eroon kulttuurisesta pluralismista, siinä missä Nkrumahin afrikkalainen persoona perustuu afrikkalaisen kulttuuripluralismin arvostukselle. Gaddafi legitimoi Afrikan mantereen yhteenkuuluvuutta ennen kaikkea historiallisella argumentaatiolla sekä luomalla todellisuutta yhdestä pan-afrikkalaisesta kulttuuriidentiteetistä. Afrikan yhtenäisyyttä perustellaan uudella ajalla, jossa Afrikka ei ilman Afrikan Yhdysvaltojen muodostamista tule selviytymään. Afrikan tulisi integroitua myös, jotta länsimaiden harjoittama kolonisaatio pystytään pysäyttämään. Tämä sisältää myös näkemyksen afrikkalaisten itsemääräämisoikeuden palauttamisesta.