Tutkin pro gradu –työssäni karhuaihetta suomalaisen taiteen historiassa aina esihistoriasta nykypäivään saakka. Käytän tutkimusmetodeinani sekä ikonologista että semioottista analyysiä painottaen kuitenkin ikonologiaa päämetodina. Tutkielmani ajallisesti laajan alueen kattamiseksi esittelen useita esimerkkejä karhuaiheisista taideteoksista, sekä muita karhuun liittyviä kulttuurin tuotteita, kuten vaakunataidetta ja karhuntaljaa. Karhu esiintyy erittäin harvoin Suomen alueelta löydetyissä kalliokuvissa. Maalaukset, joissa karhu esiintyy, ovat hyvin kuluneita ja epäselviä, joten varmasti tunnistettua karhukuvaa ei suomalaisesta kalliotaiteesta voida sanoa löytyneen. Karhuaiheen puuttuminen muuten kuvastoltaan suhteellisen rikkaasta kalliomaalauskuvastosta on selitetty tabumekanismin käytöllä. Karhu on käsitetty jumalallista alkuperää omaavaksi eläimeksi, jonka oikean nimen lausuminen on ollut kiellettyä. Sama kielto on voinut koskea myös kuvallista viestintää. Karhu kuitenkin esiintyy usein ajallisesti yhteneväisesti ajoitetuissa esinelöydöissä. Karhuaiheisia esineitä on arveltu käytetyn rituaalisissa menoissa. Kristinuskon saapumisen myötä karhuaiheinen taide häviää Suomen alueelta. Karhu liittyy pakanuuteen ja katolilaisuudelle vastakkaisiin voimiin. Kansan lahjoittamaa karhuntaljaa käytetään kuitenkin yleisesti kirkoissa alttarivaatteena. Ruotsin kuningashuoneen vallan myötä Suomi saa ensimmäiset vaakunansa. Niihin kuvataan karhuaihe, joka myöhemmin siirtyy Satakunnan vaakunaan. Karhuvaakunaa ehdotetaan Suomen vaakunaksi vielä useasti itsenäistymisen aikana. 1600- ja 1700-luvuilla karhutappoa kuvataan useissa matkakertomuksissa, joiden kuvituksissa karhu myös esiintyy. Ajan taiteelle on ominaista karhuun liittyvä kansanomainen taikausko, sekä eläimen vertautuminen villiin luontoon, pakanuuteen ja eläimellisyyteen. Kalevala-aiheisessa taiteessa karhu esiintyy usein taustahahmona esimerkiksi Kullervoa tai Väinämöisen soittoa kuvaavissa teoksissa. Ensimmäisistä Kalevala-taiteilijoista karhua ovat kuvanneet muun muassa Erik Cainberg, Robert Wilhelm Ekman ja Carl Eneas Sjöstrand. 1800-luvun lopulla huomattavia karhuaiheita löytyy muun muassa Hugo Simbergin töistä. Karhu esiintyy 1900-luvun vaihteessa muun muassa Pariisin maailmannäyttelyn Suomen salongin veistoksissa vuonna 1900 sekä lukuisissa julkisissa veistoksissa ympäri Suomen. Vuosisadan modernisoituva taide pyrkii pois perinteisistä aiheista, mutta karhuaiheen kuvaaminen jatkuu esimerkiksi naivistisessa taiteessa. Uuden vuosituhannen vaihteessa karhu kiinnostaa useita nuoria taiteilijoita. Samuli Heimonen on kiinnostunut karhuaiheen historiasta ja karhun asemasta suomalaisessa kansanperinteessä. ITE-taiteeseen liittyvässä moottorisahaveistossa karhu on ylivoimaisesti suosituin hahmo.