Keväällä 2007 kuoli eräs suomalainen rock- ja popmusiikin ikoni, muusikko Kirill "Kirka" Babitzin. Tammikuussa 2008 puolestaan kohistiin Ylen aikeista tuoda kuolevia ihmisiä julkisuuteen Viimeiset sanani -ohjelman kautta. Tutkimuksessa tarkastelen näiden kahden tapauksen avulla Helsingin Sanomien, Ilta-sanomien ja Keskisuomalaisen kuolemauutisointia. Tutkimuskysymykseni on, miten kuolemasta puhutaan suomalaisissa sanomalehdissä. Lisäksi tutkin, miten päivälehtien ja iltapäivälehtien uutisointi mahdollisesti eroaa, ja miten uutisoinnissa näkyvät postmodernin piirteet.

Työni teoreettisena kehyksenä toimii ajatus yhteiskunnan muutoksesta kohti postmodernia tilaa. Postmoderneja piirteitä ovat esimerkiksi mielikuvayhteisöjen luominen ja ruumiin kultivointi sekä pluralismi. Toisaalta postmodernissa journalismissa yksilöä ei enää ajatella kansalaisena, yhteiskunnan jäsenenä, vaan nimenomaan konkreettisena yksilönä, minuna. Samalla journalismi tulee lähemmäksi minuuteen liittyviä yksityisiä ja intiimejä asioita.

Aineisto tutkimukseen on kerätty viikoilta 5/2007 ja 3/2008. Aineistoon on otettu kaikki kuolemaan liittyvät tai sitä sivuavat jutut, kaikkiaan 393 juttua. Menetelminä tutkimuksessa ovat määrällinen sisällönanalyysi ja diskurssianalyysi. Diskurssianalyysissa olen keskittynyt erityisesti kuoleman representaatioiden tutkimiseen. Koska tarkastelen kahta erillistä tapausta: yleistä kuolemapuhetta (Viimeiset sanani -ohjelmaan liittyen) ja yksityisen tason kuolemasta kertomista (Kirkan kuolema), olen myös tehnyt näihin tapauksiin liittyen oman erillisen diskurssianalyysinsa.

Määrällinen analyysi osoitti, että kuolemaa esiintyi eniten osastoilla kotimaa ja ulkomaat ja että juttutyypeistä yleisin oli uutinen. Aiheista painottuivat rikokset, onnettomuudet, sodat ja julkkiskuolemat. Kirkan kuolemaan liittyneissä jutuissa korostui etenkin Ilta-Sanomissa voimakkaasti surun ja sankaruuden rakentaminen sekä suoranaisen "spektaakkelin" luominen monin eri kielellisin ja visuaalisin keinoin. Samalla kun tarjottiin lukijalle roolia surijana, tarjottiin myös tietynlaisen yhteisöllisyyden ihannetta tai pakkoa. Päivälehdissä uutisointi oli asiallisempaa eikä niin tunteisiin vetoavaa. Viimeiset sanani -ohjelmaan liittyen eri diskurssit olivat keskenään tasapuolisempia kuin Kirkan kuolemaan liittyen. Kuitenkin uutisointi jakaantui niin, että osassa jutuista keskeistä oli moraalinen huoli ja kuoleman intiimin luonteen korostaminen, osassa taas pidettiin kuolemasta vaikenemista yhteiskunnallisena ongelmana ja korostettiin julkisen kuolemapuheen terapeuttista merkitystä ihmisille itselleen. Kuolemauutisoinnista löytyi postmoderneja piirteitä, kuten ruumiin kultivointia ja pluralismia, mutta toisaalta monia moderneja diskursseja. Läpikotaisin postmodernista julkisuudesta ei siis voida puhua. Ihmiskuvaltaan kuolemaa koskeva aineisto oli monin tavoin ihmisen työteliäisyyttä ja suorittamista sekä henkistä kasvua korostavaa.