Timo Särkkä tutki väitöskirjassaan englantilaisen talous- ja yhteiskuntateoreetikon J. A. Hobsonin (1858–1940) kuuluisaa imperialismiteoriaa. Hobsonin imperialismiteoria on osoittautunut hyvin aikaa kestäväksi. Sen avulla voidaan analysoida esimerkiksi Yhdysvaltojen Afganistanin ja Irakin politiikkaa.- Hobsonin klassinen imperialismiteoria on edelleen pätevä. Nykypäivänä kullan voi vaihtaa öljyyn ja Britannian Yhdysvaltoihin, mutta samat mekanismit vaikuttavat yhä maailmantaloudessa, Särkkä arvioi.- Toisaalta Hobson oli kiinni aikakautensa ajattelussa. Hobson muun muassa esittää antisemiittisen väittämän juutalaisten voitontavoittelusta, joka horjuttaa kansantalouksia.Hobsonia koskevia tutkimuksia tai väitöskirjoja on tehty vasta muutamia, eikä saatavilla ole esimerkiksi kattavaa elämäkertaa. Särkän tutkimus syventyy Hobsonin keskeisimmän teoksen Imperialism: A Study (1902) syntyyn, sisältöön ja merkitykseen.Teoriassaan Hobson osoitti, että imperialismi johtui kapitalistisen markkinatalouden lakien huonosta toimivuudesta. 1800-luvun lopulla Britannian kansantalouden ylijäämä oli kertynyt melko harvoille varakkaille yksityishenkilöille, jotka kotimaisen kulutuskysynnän niukkuudesta johtuen sijoittivat varansa ulkomaisiin hankkeisiin, kuten Etelä-Afrikan kaivosteollisuuteen, mikä osaltaan vauhditti eurooppalaisten yhtiöiden, kauppakomppanioiden ja siirtomaavaltojen kilpailua markkinoista ja raaka-aineista.Hobsonin teoria on innoittanut monia politiikan ja talouden merkkihenkilöitä, kuten V. I. Leniniä, mikä on usein johtanut väärintulkintoihin Hobsonin poliittisista päämääristä. Huomaamatta on jäänyt, ettei Hobson Leninin tavoin pitänyt kapitalistisen yhteiskuntamallin tuhoutumista väistämättömänä. Hän keskittyi analysoimaan kapitalistisen markkinatalouden ongelmia, kuten työttömyyttä, köyhyyttä ja väestönkasvua ja etsimään ratkaisuja niiden korjaamiseksi. Markkina-, raaka-aine- ja siirtomaakilpailun sijasta tuli keskittyä Britannian sosiaalisten ongelmien hoitamiseen.Hobsonin ja hänen muutamien läheisempien työtovereidensa ansiosta vuoden 1906 liberaalihallitus aloitti sosiaalilainsäädännön uudistukset, jotka keskeisellä tavalla modernisoivat viktoriaanista, sosiaaliselta ilmeeltään verrattain eriarvoista yhteiskuntaa.