Mari Aro perehtyi väitöskirjassaan 7-12-vuotiaiden suomalaislasten kielenoppimiskäsityksiin. Aro havaitsi, että heidän käsityksiinsä englannin kielen oppimisesta ja käyttämisestä vaikutti vahvasti kaksi kulttuurista totuutta: ajatus siitä, että englantia tarvitaan ulkomaalaisten kanssa puhumiseen, ja siitä, että englantia opitaan kirjoista lukemalla.Lapset puhuivat erilaisista englannin kielistä: oli kouluenglanti, joka johtaa oikeaan, ulkomailla käytettävään englantiin, ja harraste-englanti, joka liittyi vapaa-aikaan, mutta ei sen paremmin englannin oppimiseen kuin sen käyttämiseenkään.Kaikkihan tiedämme että ”englantia tulee oppia, jotta osaisi puhua maailmalla”. Tästä olivat tutkimukseen osallistuneet oppilaatkin hyvin tietoisia. Merkityksellistä oli erityisesti se, että englantia oli tarkoitus nimenomaan puhua – kirjallisille englannin kielen taidoille ei tahdottu edes keksiä minkäänlaisia käyttötarkoituksia.Käsitys englannin opintojen pohjimmaisesta tarkoituksesta vaikutti myös siihen, miten lapset tulkitsivat omia kokemuksiaan. He katsoivat käyttävänsä englantia itse vain silloin, kun olivat käyneet ulkomailla tai tavanneet ulkomaalaisia ihmisiä ja puhuneet englantia: esimerkiksi englanninkielisten tietokone- tai Play Station -pelien pelaamista ei yleensä pidetty oikeana englannin käyttämisenä.Muodollisen opetuksen tarjoamat oppimisen mallit vaikuttivat paljon lasten käsityksiin. Koulun mallista johtui kenties myös ajatus siitä, että opittavat asiat löytyvät kirjasta ja ne opitaan sieltä lukemalla. Vaikka oppilaiden mielestä englannin oppiminen oli tärkeää siksi, että sitä osaisi puhua ulkomaalaisten kanssa, paras tapa oppia englantia oli heidän mielestään oppikirjojen lukeminen. Kun oppiminen käsitettiin lukemisen kautta tapahtuvaksi ja englannin käyttäminen puolestaan sen puhumiseksi, päädyttiinkin usein siihen näkemykseen, että englantia oppii puhumaan lukemalla ahkerasti.Lasten omia, luontevia tapoja toimia englannin kielen kanssa ja kautta – pelit, musiikki, televisio-ohjelmat, internet – ei pidetty englannin oppimisen tai käyttämisen kannalta merkityksellisiä, koska niiden parissa puuhaillessa ei ”ajatella englannin opintoja”. Mutta vaikka englanninkielisten Play Station –pelien pelaaminen on varmasti ennen kaikkea hauska harrastus, se on myös englannin käyttämistä. Saattaapa käydä niinkin, että korvan taakse tarttuu peliä pelatessa uusi sana tai ilmaisu, ja koulussa ”sitte vaikka tietäis sen vahingossa”, kuten yksi haastateltavista sanoi.- Kielenopetuksessa olisi tärkeää ottaa entistä paremmin huomioon oppijoiden käsitysten vaikutus kielenoppimiseen ja avartaa oppilaiden näkemyksiä siitä, mikä on englantia ja sen oppimista ja sen käyttämistä. Olisi myös aiheellista pohtia, miten voitaisiin rakentaa siltoja koululuokan ja oppilaiden arkielämän välille: englantiahan kuulee ja näkee Suomessa kaikkialla. Näin koululuokassa tapahtuva opetus liittyisi luontevammin koulun ulkopuoliseen maailmaan, mikä voisi tarjota oppijoille enemmän onnistumisen elämyksiä englannin luokassa, Mari Aro suosittaa.Aro haastatteli tutkimustaan varten 15:ä koululaista ensimmäisellä, kolmannella ja viidennellä luokalla.