Laura-Kristiina Moilanen tarkasteli väitöskirjassaan talonpoikaisia elämänmalleja ja arvomaailmaa. Tutkimuksessa hahmottui käsitys talonpoikaisesta identiteetistä, jolle suomalaisuus nykyäänkin rakentuu.- Suomalaisiksi mainitut erityispiirteet ovat johdettavissa talonpoikaisissa kyläyhteisöissä vallinneisiin yleisiin arvostuksiin, Moilanen toteaa.Talonpoikaisista arvoista merkittävin oli työ. Se toistui kertomuksesta toiseen: ihanteellinen suomalainen saavutti elämässä tärkeät asiat omalla työllään. Toistuva kertomusrakenne oli köyhän ja ahkeran työntekijän matka vauraaksi ja kaikkien kunnioittamaksi isännäksi. Edelleenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vallitseva työn arvostus pohjautuu vahvasti aiempien vuosisatojen yhteiskuntajärjestelmään, jossa talonpoikaissäädyn osa oli työnteko. Kertomukset välittivät säädyllisen elämän ihanteita eli kertoivat niistä tavoista, joilla kyläyhteisöjen arvostusten mukaan oli kunniallista elää. Kunniallisuutta oli säädynmukaisen elämän eläminen siten kuin ennenkin oli eletty. - Kertomusten talonpoikaisuus rakentui vahvasti suhteessa sääty-yhteiskunnan ylempiin kerroksiin: virkamiehiin ja pappeihin eli herroihin. Herrat olivat kaikkea sitä mitä talonpoikaiset ihmiset eivät olleet, eli kansan pahin vastustaja, Moilanen tulkitsee.Talonpoikaissäädyn positiivinen omakuva rakentui kyvystä selvitä lähes missä tahansa olosuhteissa. Talonpoikainen suomalainen oli itsestään ja omista ominaisuuksistaan positiivisella tavalla ylpeä.Suomalaiseen elämänmalliin kuului itsestään selvänä avioituminen. Talonpoikaisen avioliiton solmimisessa oli merkityksellistä kyläyhteisön hyväksyntä. Avioliiton solmiminen oli yhteisön edellyttämä elämänvaihe. Kertomuksissa korostui koko ajan enemmän rakkaus avioliiton solmimisperusteena pitkään hallinneiden taloudellisten näkökohtien sijaan. Ihanteellisten puolisoiden hyviksi ominaisuuksiksi hahmottuivat työkyky ja ahkeruus. Käsityksiin avioliiton työnjaosta vaikuttivat vahvasti katekismuksessa esitetyt vanhan kristillisen arvomaailman mukaiset miehen ja naisen roolit.Kirjallisuudella oli varsinkin 1800-luvun lopulla suuri merkitys kulttuurielämässä. Kyse oli tietoisesta suomalaisen identiteetin rakentamisesta, jossa kirjallisuuden luomilla käsityksillä oli merkittävä sija. Kirjallisuuden tuli kertoa suomalaisten ominaisuuksista ja hahmottaa nousevan kansakunnan kunniakasta talonpoikaista menneisyyttä. Suomalaisuuden rakentamisessa oli vahva menneisyyden ulottuvuus. Vaikka kirjallisuudella julkisuudessa oli kansallinen leima, kertoi se samalla myös suomalaisesta elämänmuodosta talonpoikaisyhteisöissä. - Kirjoina julkaistut kertomukset ovat kuin osa talonpoikaista kertomaperinnettä ja heijastavat aikansa ihmisten käsityksiä ja ajattelutapoja, Moilanen tiivistää.Väitöskirjassa tutkituista kirjoittajista osa on nykyään tunnustettuja kirjailijoita kuten Aleksis Kivi, Ilmari Kianto ja Maila Talvio. Lisäksi mukana on lukuisia kertomuksia nykyään vähemmän tunnetuilta kirjoittajilta. Molempien säätyryhmien kirjoittajat jakoivat yhteisen sääty-yhteiskunnan rakenteisiin kiinnittyneen ajattelutavan, jossa keskeistä oli ajatus kunkin säädyn omista tehtävistä. Käsitys piti yhteiskuntaa staattisuuden tilassa.