Tuire Ranta-Meyer tutki väitöskirjassaan suomalaisessa musiikkielämässä 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta säveltäjä Erkki Melartinia (1875 - 1937) eri rooleissaan ja aikakautensa musiikillisessa yhteiskunnassa. Säveltäjäntyönsä lisäksi Melartin toimi kapellimestarina ja pitkäaikaisena konservatorion johtajana, musiikinteorian ja sävellyksenopettajana sekä erilaisten järjestöjen ja asiantuntijalautakuntien jäsenenä. Ranta-Meyerin työ on ensimmäinen Erkki Melartinista tehty väitöskirja.Ranta-Meyer tarkasteli Erkki Melartinin omia opettajasuhteita, pedagogisia vaikutteita ja verkostoja sekä institutionaalista kehittäjän roolia nykyisin Sibelius-Akatemiana tunnetun oppilaitoksen johtajana ja sävellyksenopettajana.- Melartinin toiminta perustui myönteiselle pedagogiselle näkemykselle, kyvylle nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa sekä uskolle siihen, että säveltämisen avulla jokainen saattoi kehittyä muusikkona ja ihmisenä, Ranta-Meyer kertoo. Erkki Melartin toimi vuosina 1911 - 1936 nykyiseksi Sibelius-Akatemiaksi kehittyneen Helsingin Musiikkiopiston johtajana. Hän vastasi neljännesvuosisadan ajan myös sävellyksenopetuksesta Suomessa ja koulutti kokonaisen säveltäjäsukupolven Suomeen (mm. Uuno Klami, Taneli Kuusisto, Sulho Ranta, Helvi Leiviskä). Hän kehitti merkittävästi ammattimaista musiikkikoulutusta Suomessa.Kehittämistyössä Melartin nojasi kansainvälisiin virikkeisiin ja kontakteihinsa. Hänellä oli opiskeluvuosiensa, säveltäjänroolinsa ja ystävyyssuhteidensa ansiosta poikkeuksellisen hyvät yhteydet Keski-Eurooppaan. Erityisesti Wien, Berliini ja Kööpenhamina toimivat hänelle sillanpääasemina kansainvälisiin verkostoihin ja ajankohtaisiin musiikillisiin tai pedagogisiin virtauksiin tutustumisessa. Viipurissa hän toimi vuosina 1908 - 1911 kapellimestarina ja ammensi inspiraatiota myös Pietarin monitahoisesta kulttuuri-ilmapiiristä ja musiikkielämän uusista kehityssuunnista ensimmäisen maailmansodan alkamiseen asti. Hän teki ainakin kolme opintomatkaa eri eurooppalaisiin konservatorioihin saadakseen vertailukohtia ja ideoita muuttuvan taidemusiikkikulttuurin huomioimiseksi institutionaalisessa opetustyössä. - Erkki Melartinissa taiteilijuus ja isänmaallinen velvollisuudentunto yhdistyivät onnekkaasti persoonaan, joka oli pystynyt kehittymään tasapainoisissa ihmissuhteissa. Taiteilijana Melartin kykeni tunnistamaan nuorissa ja lapsissa ilmenevän ainutkertaisen lahjakkuuden potentiaalin. Pedagogista oivalluskykyä ja persoonan kypsyyttä hän osoitti asenteellaan, jonka tavoitteena oli ”nähdä hyvää kaikessa ja kaikissa, tajuta täydellisyys vajavaisuudessa, suuri pienessä”, Ranta-Meyer arvioi. Melartinin johtajan ja pedagogin roolin lisäksi Ranta-Meyer tutki myös hänen uransa alkuvaiheita Sibeliuksen antamien vaikutteiden näkökulmasta. Lisäksi hän arvioi kapellimestari Robert Kajanuksen toimintaa suomalaisen musiikkielämän johtohenkilönä, toimijana ja vallankäyttäjänä sekä niitä subjektiivisia kokemuksia, joita Melartinilla oli johdonmukaisen syrjinnän kohteeksi joutumisesta. Ranta-Meyer selvitti lisäksi Erkki Melartinin paikallisidentiteettiä, sukujuuria ja hänen monipuolista toimintaansa vuosina 1908 - 1911 Viipurissa. Ranta-Meyer kuvaa Melartinin kontakteja pietarilaiseen musiikkielämään ja arvioi näiden verkostojen merkitystä. Ranta-Meyer jäsentää myös Melartinin ainoan oopperan Ainon tulkintaan eri vuosikymmenien aikana liittyneitä merkityksiä, attribuutteja tai luonnehdintoja.