Raija Raittila kyseenalaistaa väitöstutkimuksessaan perinteisen ympäristö- ja luonnontiedon varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ympäristökasvatuksen perustana. Hänen mukaansa se tarjoaa liian kapean näkökulman pienten lasten ympäristökansalaiseksi kasvamiselle.- Lasten omat tavat kohdata ympäristö tulisi yhdistää arkiseen työskentelyyn, jossa ympäristöön liittyvät eettiset, esteettiset, kulttuuriset, luonnontieteelliset ja yhteiskunnalliset ainekset voisivat limittyä. Ympäristökasvatus voisi perustua lasten ja lapsiryhmien omaehtoiselle toiminnalle kaupunkiympäristössä yhtä hyvin kuin luontoretkillekin, Raittila sanoo.Kaupunkiympäristöä tarkastelemalla ja tutkimalla lasten on helppo nähdä ja käsittää ihmisen toiminnan merkitys ympäristön muovautumisessa. Se on paljon vaikeampaa miltei luonnontilaisessa metsässä. Suurin osa suomalaislapsista asuu kaupungeissa ja niiden ympäristössä on aina myös luonnonelementtejä. Lapsille toiminta omassa arkisessa lähiympäristössä piirtää näkyviin sen, millaiset ovat lasten mahdollisuudet olla aktiivisia ympäristön käyttäjiä ja siihen vaikuttajia.Lapset käyttivät erilaisia taktiikoita kaupunkiympäristön kohtaamisessa ja haltuunottamisessa. Tutkiva kulkeminen, itse keksittyyn toimintaan pysähtyminen, sosiaalinen kävely ja vapaudesta nauttiminen tuottivat lapsille erilaisen eletyn paikan samassa fyysisessä kaupunkikorttelissa. Viileän asiallinen virastokortteli oli lapsille lukemattomien mahdollisuuksien tori. Lapset tarkkailivat kaupunkia omalta katsekorkeudeltaan, rakennukset, maisemat tai kaupunkiluonto eivät kokonaisuuksina kiinnostaneet lapsia. Yhä uudelleen samaan kortteliin innokkaina lähteneet lapset löysivät ehtymättömän määrän poimittavia kohteita ja toimintamahdollisuuksia kaupunkiympäristöstä.Liikenteeseen liittyvät asiat tulivat huomatuksi ”Hei tuolla on joku virkarikosauto” samoin kuin luontokohteet ”Hei täällä on jotain mustia! Ne on käpyjä. Nää, nää on pössösieniä.” Usein keskustelu rönsyili erilaisten poimittujen kohteiden välillä ”Kato kuinka isot oksat tossa puussa on./ Vau, ihan kun tossa ois kaks junaa. Se on tavarajuna. /Harmi, että tohon vesitorniin ei voi mennä. ” Rakennuksia lapset kommentoivat vain jos niillä oli heille joku erityinen merkitys ”Tää on mun isin teatteri.”Raittilan tutkimus on varhaiskasvatukseen liittyvää sosiologista lapsuudentutkimusta, lähinnä lapsuuden maantiedettä. Tutkimuksessa saatiin tarkan mikrotasoisen aineiston avulla lapsuuden maantieteen piirissä kaivattua tietoa lasten toiminnasta yhteiskunnallisesti tuotetussa kaupunkiympäristössä.Raittila nostaa esiin lasten oman aseman yhteiskunnallisina ympäristönkäyttäjinä ja ympäristön käytön määrittelijöinä. Raittilan tutkimus perustuu etnografiseen aineistoon, joka on kerätty pienten lapsiryhmien ja tutkijan retkillä Jyväskylän hallintokorttelissa. Aineisto koostuu 4–6-vuotiaiden lasten vapaasta retkipuheesta ja retkitoiminnan osallistuvasta havainnoinnista.