Torvelainen selvitti kaksivuotiaiden lasten fonologisen eli äänteellisen kehityksen variaatiota. Edistyneimmät kaksivuotiaat puhuivat lähes aikuismallisesti, kun taas heikoimpien lasten puhe poikkesi vielä suuresti aikuismallista. – Äänteellistä kehitystä tutkittaessa pitää ottaa huomioon lapsen sanavarasto. Jos kaksivuotiaalla on pieni sanasto, on normaalia, että hänen puheensa poikkeaa vielä paljon aikuismallisesta puheesta. Suuri sanavarasto puolestaan liittyi hyvin aikuismaiseen kieleen, Päivi Torvelainen kertoo.Edistyneimpien kaksivuotiaiden tuottamat sanat olivat niin aikuissanojen kaltaisia, että heidän puheestaan lasta tuntematon aikuinen ymmärsi lähes kaiken (96 %), kun taas heikoimpien lasten puheesta noin neljännes jäi ymmärtämättä. Edistyneimmille lapsille vaikeuksia tuottivat lähinnä vain kolmitavuiset sanat, joita he lyhensivät kaksitavuisiksi. Heikoimmat lapset puolestaan muunsivat sekä lyhyitä että pitkiä sanoja. Edistyneimmät lapset tavoittelivat kaikenpituisia ja äännerakenteeltaan monenlaisia sananmuotoja, kun taas heikoimmat lapset tavoittelivat vain yksi- tai kaksitavuisia sanoja, joiden äännerakenne oli yksikertainen. Heikoimpien lasten tuottamat muodot olivat useammin yksivokaalisia ja -konsonanttisia (esim. titti) kuin edistyneimpien lasten. – Normaaliin kielenkehitykseen kuuluvan variaation selvittäminen on tärkeää, koska vasta sen jälkeen voidaan kartoittaa poikkeavan tai hitaan kielenkehityksen piirteitä. Niiden tunteminen on tärkeää, jotta tukitoimet voitaisiin aloittaa mahdollisimman varhain, Torvelainen sanoo. Suuri sanavarasto ja vaikeasti ymmärrettävä puhe voivat ennakoida tulevia kielenkehityksen vaikeuksiaTorvelainen selvitti lukivaikeusriskilasten ja verrokkilasten äänteellistä kehitystä. Kolmanneksella riskilapsista oli lukemisvaikeuksia kahdeksan vuoden iässä.- Joillakin lukivaikeusriskilapsilla sanavaraston ja äänteellisen kehityksen suhde oli erilainen kuin muilla. Suuri sanavarasto ja silti aikuismallista suuresti poikkeava puhe ennakoikin heillä tulevia lukemisvaikeuksia, Torvelainen selittää. Sanojen muuntuminen yksikonsonanttisiksi ja -vokaalisiksi oli yksi keskeinen puheen ymmärrettävyyttä vaikeuttava tekijä. Se ei kuitenkaan ollut kaikille kahdeksanvuotiaana heikoille lukijoille tyypillinen kielen piirre kaksivuotiaana. Lukivaikeusriski ei siis ilmennyt kaikkien riskilasten puheesta kaksivuotiaana. – Varhaisessa vaiheessa yhden tai muutaman kehityspiirteen perusteella ei voikaan tehdä kovin luotettavia ennusteita lapsen tulevasta kielenkehityksestä. Varhaisia arviointeja voidaan pitää suuntaa-antavina, ja kehityksen riskipiirteitä omaavien lasten kielenkehitystä kannattaa seurata pitkäkestoisesti, Torvelainen sanoo.Suomalaislapset puhuvat ymmärrettävästi ja tuottavat pitkiä sanoja jo varhain Tutkimus vahvisti aiempia tuloksia siitä, että kielikohtaiset erot näkyvät kaksivuotiaiden puheessa. Suomalaislasten puheen ymmärrettävyys oli parempi kuin esimerkiksi samanikäisten englantilaislasten. Samoin suomalaislapset osasivat keskimääräisesti tuottaa pitkiä sanoja paremmin kuin hollantilaislapset. Osin erot voivat johtua erilaisista tutkimusmenetelmistä, mutta lapsen kielenkehitystä arvioidessa on tärkeää ottaa huomioon omaksuttavan kielen ominaispiirteet. – Kielikohtaisia arviointimenetelmiä tulee kehittää, Päivi Torvelainen toteaa.Torvelaisen tutkimukseen osallistui 39 keskisuomalaista, kaksivuotiasta lasta, joista 19:llä oli geneettinen lukivaikeusriski eli jommallakummalla lapsen vanhemmista sekä kahdella lähisukulaisella oli todettu lukemisvaikeuksia. Lasten fonologista kehitystä tutkittiin spontaanin puheen aineiston avulla, josta arvioitiin puheen ymmärrettävyyttä eli sitä, kuinka paljon lapsen ilmaukset sisältävät sanoja, joita ulkopuolinen aikuinen ei ymmärrä. Lisäksi arvioitiin, millaisia sanoja lapset tavoittelevat ja miten he tuottavat erilaisia sanoja.