Hannele Kara selvitti tutkimuksessaan kielisalkun soveltamismahdollisuuksia saksan kielen puhekulttuurin opettamisessa ja arvioinnissa perusopetuksen luokilla 8-­9 ja lukiossa. Kielisalkkutyöskentely pohjautuu yhteiseen eurooppalaiseen viitekehykseen, joka on suomalaisen kielikasvatuksen, opetussuunnitelmien, oppimateriaalien, kielikokeiden ja tutkintojen perusta. Karan väitöstutkimus liittyy valtakunnalliseen kielisalkkutyöskentelyn ohjaajakoulutukseen. – Suomalaiseen kielipedagogiikkaan tarvitaan uudenlaista arviointikulttuuria perinteisen numeroarvioinnin rinnalle, jotta kielten arvosanat ja todistukset olisivat kansainvälisesti vertailukelpoiset. Kielisalkkutyöskentely tukee erittäin hyvin viestintätaitojen ja kulttuurien välisen toiminnan oppimisprosessia. Se on myös käyttökelpoinen ja luotettava suullisten suoritusten arviointiväline, Hannele Kara kertoo. Salkkutyöskentelyssä arviointi kohdistuu oppilaan taitoihin, ei oppilastoverin tai opettajan odotuksiin. Kielisalkku myös edistää kulttuurintuntemusta ja rohkaisee puhumaan vierasta kieltä. – Kielisalkku tukee itsenäistä kielenoppimista, sillä se antaa mahdollisuuden oppilaskeskeisiin työtapoihin sekä korostaa oppijan aktiivisuutta puhetilanteissa ja vastuunottoa omasta kielenopiskelusta. Salkkutyöskentelyn myötä oppilaiden näkemys suullisten suoritusten testaamisesta ja arvioinnista muuttui aiempaa myönteisemmäksi, Kara kertoo. Suullinen kielikoe tulisi ottaa osaksi ylioppilastutkintoa – Kieltenopetuksessa on tapahtunut voimakkaita muutoksia viime vuosina. Vieraan kielen ymmärtämisen lisäksi kieltä täytyy myös osata puhua ja kielenkäytön sosiaalinen ja kulttuurinen kontekstisidonnaisuus pitää osata ottaa huomioon, Kara toteaa. Nykyisin kieltenopetusta ohjaa varsin perinteinen käsitys kielitaidosta ja sen arvioinnista. Lisääntyneen suullisen kielitaidon tarve on kuitenkin huomioitu opetussuunnitelmissa. Kielikasvatuksessa otetaan huomioon erityisesti eurooppalainen identiteetti sekä monikielisyys ja -kulttuurisuus. Oppilaan kielitaidon arvioinnin tulee perustua monipuoliseen näyttöön ja sen tulee kattaa kaikki kielitaidon osa-alueet. Myös suullista kielitaitoa on arvioitava kaikilla kursseilla. Tavoitteena on myös, että oppilas osaa itse arvioida omaa kielitaitoaan ja tuntee omat vahvuutensa ja kehittymistarpeensa viestijänä ja kielen opiskelijana. Oppilaat pitävät suullista kielitaitoa yhtenä tärkeimmistä kielenopetuksen tavoitteista ja puhumisen ja viestinnän strategiat ovat heille yhtä tärkeitä kuin kielioppisäännöt. Suomessa on viime vuosien aikana lisätty puheviestinnän harjoittelua sekä perusopetuksessa että lukiossa ja opettajia on koulutettu suullisen kielitaidon testaamiseen ja arviointiin. Kielikokeetkin ovat muuttuneet, mutta ylioppilaskokeessa ei tarvitse osoittaa osaavansa puhua vieraita kieliä. – Lähivuosien haaste onkin suullisten kokeiden kehittäminen ja niiden liittäminen nykyistä selkeämmin osaksi lukion pakollista oppimäärää. Lukion vapaaehtoisen suullisen kielikokeen muuttaminen osaksi kansallista ylioppilastutkintoa mahdollistaisi nykyistä avoimemman, vuorovaikutteisemman ja autenttisemman kieltenopiskelun, Kara toteaa. Tutkimuksen aineisto koostuu artikkeleista, vuosina 2000–2006 järjestetyistä vapaaehtoisista saksan kielen suullisista ylioppilaskokeista sekä kolmesta samalla aikavälillä opetuskokeiluina järjestetystä perusopetuksen ja lukion saksan kielen suullisesta kurssista.Abstract: The subject of this dissertation is the development and evaluation of oral proficiency.