FM Sari Kuuva osoittaa väitöskirjatutkimuksessaan, että ihmiset assosioivat taideteoksiin paljon sellaista, jolle ei ole yksiselitteistä havaittavaa vastinetta kuvissa itsessään. Kuvaa tulkitessa katsojalle muodostuu siitä mentaalinen representaatio, jossa kuvan sisältämä havaintoinformaatio sulautuu katsojan persoonallisten tietojen ja tunteiden kanssa. Katsojat kuvittelevat maalauksiin esimerkiksi ylimääräisiä henkilöhahmoja ja aikaulottuvuuksia sekä käyttävät omaa ammattitietoaan apuna kuvan tulkinnassa. Kokemuksemme kuvista poikkeavatkin aina siitä, mitä kuvat puhtaasti visuaalisina ärsykkeinä ovat. – Esimerkiksi Eero Järnefeltin Koli-maisema sai osan katsojista muistelemaan omia luontokokemuksiaan, kun toiset kertoivat näkevänsä siinä kansallis-poliittista tematiikkaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomesta, Kuuva toteaa. Myös tulkitsijoiden erilaiset taustat tulivat ilmi tulkintatapahtumassa: – Taidehistorioitsijat tulkitsivat yleensä Wassily Kandinskyn abstraktia maalausta modernismin viitekehyksessä, esimerkiksi mieltäen kuvan visuaaliseksi vastineeksi musiikille. Kokemattomat taiteen katsojat taas lähestyivät maalausta eräänlaisena musteläiskätestinä. He pyrkivät näkemään siinä esittäviä elementtejä ja jopa ärsyyntyivät, ellei kuvallinen tilanne tulkintayrityksistä huolimatta selkiytynyt, Kuuva kertoo. Visuaalisen taiteen kokemista on tutkittu monilla tieteenaloilla, mutta tieteidenvälinen keskustelu esimerkiksi psykologian ja humanistisen taiteen tutkimuksen välillä on ollut suhteellisen vähäistä. Koska taiteen kokemista on tyypillisesti lähestytty havaitsemisen käsitteen kautta, ovat havaitsemista korkeammat ja sitä ohjaavat kognitiiviset prosessit sekä katsojien väliset yksilölliset erot jääneet vähäisemmälle huomiolle. Väitöskirjatyössään Kuuva kehittää sisältöperustaista lähestymistapaa visuaalisen taiteen kokemiseen kohdistaen huomionsa katsojien mentaalisten representaatioiden sisältöihin ja kognitiivisiin prosesseihin, jotka näihin sisältöihin vaikuttavat. Kokeet osoittivat eroja paitsi tulkitsijoiden käyttämien kognitiivisten käsitteiden, myös heidän emotionaalisten kokemustensa välillä. Estetiikassa on taideteosten herättämiä tunnekokemuksia lähestytty mielihyvän käsitteen kautta. Kuuvan tutkimus osoittaa kuitenkin, että mielihyvä on taiteen kokemisesta puhuttaessa käsitteenä liian yksiulotteinen. Koetilanteissa katsojat mainitsivat yhteensä noin kaksisataa tunnetermiä, joista noin puolet oli positiivisia ja puolet negatiivisia. Lisäksi kokeet osoittivat, että tyylillisesti hyvinkin erilaisten maalausten yhteydessä saatetaan käyttää samantapaista tunneterminologiaa, mikäli teokset ovat esimerkiksi aiheiltaan riittävän samankaltaisia.Vaikka eri katsojien tulkintojen välillä oli samankaltaisuuksia, kaikki tulkitsijat värittivät kuvia aikaisempien tietojensa, elämänkokemustensa ja mielikuvituksensa avulla. Tutkimuksen perusteella vain havaitsemisen käsitteen varaan rakentunut teoreettinen kieli onkin liian kapeaa visuaalisen taiteen kokemisesta puhuttaessa. – Sisältöperustainen lähestymistapa mahdollistaa pureutumisen yksilöllisiin eroihin katsojien kokemusten välillä. Lähestymistapaa on mahdollista hyödyntää paitsi taiteen kokemista tutkittaessa, myös analysoitaessa kokemuksiamme muista arjen visuaalisista esineistä ja ilmiöistä, Kuuva sanoo.