Toivanen tutki väitöskirjassaan ennallistamisen, erityisesti luontaisten metsäpalojen jäljittelyn ja lahopuun tuoton, lyhyen aikavälin vaikutuksia havumetsien kovakuoriaislajistoon. Ennallistamisella pyritään luontaisten rakenteiden, toimintojen ja lajikoostumuksen palauttamiseen ihmisen muuttamiin ekosysteemeihin. Ennallistamisen tarve on suuri erityisesti Etelä-Suomessa, missä suuri osa suojelluistakaan alueista ei täytä luonnontilaisen metsän vaatimuksia pitkän metsien käytön historian johdosta. Toivasen tulokset ovat näin suoraan sovellettavissa käytännön suojelutyöhön.Toivanen havaitsi, että poltetuilla ennallistamiskohteilla kovakuoriaisten laji- ja yksilömäärät olivat merkittävästi suurempia kuin polttamattomilla. Erityisen selvä positiivinen vaikutus metsän poltolla oli harvinaisiin lahopuusta riippuvaisiin lajeihin. - Poltolla voidaan nopeasti luoda arvokkaita elinympäristöjä erikoistuneille lajeille, jotka ovat sopeutuneet elämään häiriöympäristöissä. On kuitenkin syytä huomioida, että esimerkiksi vanhan metsän pienilmastoa vaativat lajit eivät todennäköisesti hyödy ennallistamistoimista, Toivanen kuvailee.Vertaillessaan erityyppisiin ennallistamiskohteisiin syntyneen lahopuun laatua Toivanen havaitsi, että polton vaikutus oli huomattava lahoavaa koivua hyödyntävään kovakuoriaislajistoon, mutta kuusen lajistoon vaikutukset olivat vähäisempiä, ja monet kuusella elävät pioneerilajit kärsivät poltosta. - Kuusivaltaiset metsät eivät välttämättä ole soveliaimpia kohteita ennallistamispoltoille. Palaneen kuusen lajisto oli kuitenkin monimuotoinen ja rakenteeltaan selvästi erilainen kuin muiden tutkittujen lahopuuresurssien, Toivanen huomauttaa.Ennallistamistoimet, joissa syntyy suuria määriä lahopuuta, lisäävät metsätuhoja aiheuttavien kaarnakuoriaisten määriä, ja on mahdollista, että tuhot leviäisivät ennallistamiskohteita ympäröiviin talousmetsiin. Vaikka kaarnakuoriaisten määrät olivat ennallistamiskohteilla huomattavan korkeita, Toivanen totesi, että tuholaislajit eivät juuri leviä kohteiden ulkopuolelle eikä metsätuhoriski näin ole todennäköinen. Palanut puu osoittautui kaarnakuoriaisille huonommaksi resurssiksi, joten polttoa voi tässä mielessä pitää turvallisempana tapana tuottaa suuria määriä lahoavaa puuta.Toivanen tutki myös nykyisten metsänhoitosuositusten mukaisten toimenpiteiden, hakkuualueiden kulotuksen ja säästöpuiden jätön, vaikutuksia kovakuoriaisiin. Lahopuusta riippuvaiset, harvinaiset ja uhanalaiset lajit olivat runsaampia poltetuilla kohteilla, mutta vaikutus oli riippuvainen säästöpuiden määrästä: poltto lisäsi kovakuoriaisten lajimääriä vain, mikäli säästöpuita oli jätetty riittävästi. Ilman polttoa ei säästöpuilla ollut vaikutusta. - Metsänhoidollista kulotusta yhdistettynä säästöpuiden jättöön voidaan pitää talousmetsien monimuotoisuutta lisäävänä toimenpiteenä. Kovakuoriaisten määrät vähenivät kuitenkin voimakkaasti poltosta kuluneen ajan myötä, joten poltetut hakkuualat ovat arvokkaina elinympäristöinä lyhytaikaisia, Toivanen summaa.