Tässä työssä tutkin hulluustekstien mahdollisuuksia etenkin eettisestä ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kirjoittajan näkökulmasta pureudun siihen, mitä hulluustekstit tekevät ja miten ne vaikuttavat. Keskeiseksi nousevat hulluustekstien omalaatuinen poetiikka sekä niiden hyödyntämät kerronnalliset strategiat, kuten vieraannuttaminen ja moniäänisyys. Hulluutta on vaikea esittää ja kerronnallistaa, sillä se on määritelmällisesti kielen ja järjen ulkopuolella. Hulluutta sellaisenaan ei voi esittää, mutta jotakin hulluuden olemuksesta on mahdollista välittää tekstiin. Lopulta tekstistä välittyvä hulluus riippuu pitkälti lukijasta, hänen valmiuksistaan vastaanottaa uusia aaltopituuksia. Sama pätee tekstin ideologiseen sisältöön, joka on tulkittavissa ainoastaan kontekstiinsa sidottuna, ja jonka tulkitseminen vaatii lukijalta tiettyjä valmiuksia. Lähestyn hulluustekstejä autoetnografisesti oman kirjoittamiseni kautta ja työpäiväkirjaani hyödyntäen, mutta myös teoriakirjallisuutta tutkimalla. Työn teoreettinen kehys on psykoanalyyttisessä ja poststrukturalistisessa kirjoittamisen- ja kirjallisuudentutkimuksessa. Tutkimus sijoittuu monialaiselle hulluustutkimuksen kentälle, joka tutkii hulluutta kulttuurisena ilmiönä. Hulluus on kulttuurisidonnaista, mutta hulluus ja sen representaatiot vaikuttavat kulttuuriimme ja käsityksiimme. Tutkimukseni perusteella hulluustekstien poetiikka ja niiden hyödyntämät kerronnalliset strategiat avaavat mielenkiintoisia uusia näkökulmia hulluuteen ja hulluudesta kirjoittamiseen, mutta myös laajemmin kirjoittamiseen poliittisena ja eettisenä toimintana, jolla voi olla monenlaisia seurauksia. Hulluustekstejä tutkimalla saadaan tietoa laajemmin tavoistamme lukea ja tulkita tekstejä. Tekstit valottavat meille niitä asenteita, joita yhteiskunnassamme liitetään niin hulluuteen kuin kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen yleensä. Hulluusteksteillä on potentiaalia kyseenalaistaa se, mitä pidämme normaalina ja luonnollisena.