Haku

Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus 2020-luvun Suomessa

QR-koodi

Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus 2020-luvun Suomessa

Hankkeen tavoitteena oli selvittää toimintaympäristön muutosten vaikutuksia kansalaistoimintaan ja tehdä suosituksia siitä, miten kansalaisyhteiskuntaa voidaan tukea. Yhdistystoiminnan asema Suomessa on säilynyt vahvana, mutta yksityisen ja julkisen sektorin toimintalogiikat ovat alkaneet yhä enemmän ohjata kansalaistoimijoita. Keskitetty johtaminen ja “asiakasajattelu” ovat lisääntyneet järjestöissä ja ne ovat ammattimaistuneet ja keskittyneet. Vapaaehtoistyöhön ja jäsenmaksuihin pohjaavasta kansalaisyhteiskunnasta on siirrytty rahoituksen osalta kohti mallia, jossa valtio rahoittaa järjestöjä strategisista lähtökohdistaan projektiluontoisesti. Vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan kyky tehdä innovatiivisesti yhteiskunnallisia aloitteita heikkenee samoin kuin niiden mahdollisuus vapaasti kritisoida valtiota. Samalla “neljännellä sektorilla” tapahtuvan kansalaistoiminnan yleistyminen muuttaa kansalaistoimintaa ja sen suhdetta julkiseen valtaan. Kansalaisyhteiskunnan autonomian, yhdenvertaisuuden ja elinvoiman takaamiseksi sen riippuvuutta rahoittajan strategisista tavoitteista tulee vähentää. Kansalaisyhteiskunnan ja julkisten rahoittajien välistä yhteistyötä pitää lisätä ja rahoittajien käytäntöjä yhtenäistää yhdistysten yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kansalaisyhteiskunnan keskittymistä pitää välttää tukemalla vapaaehtoispohjalta toimivia yhdistyksiä ja liikkeitä.

Tallennettuna: