1960-1980-lukujen naisliikkeen historiassa on usein keskitytty tarkastelemaan suurten pohjoisyhdysvaltalaisten kaupunkien naisliikettä. Lisäksi huomio on kiinnittynyt ajanjakson feminismikirjon eri piirteiden tyypittelyyn ja erilaisten feminististen ryhmien vertailuun. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelukohteena on tutkimuksessa vähäisemmälle huomiolle jäänyt Yhdysvaltojen eteläosavaltioiden, tarkemmin Tennesseen osavaltion, naisliikeaktivismi.

Tutkielmani aineisto koostuu 25 Southern Oral History Program -arkistoon talletetusta elämäkerrallisesta haastattelusta. Tutkielmassani keskeisinä kysymyksinä ovat aineistosta esiin nousevat naisliike- ja feminismimääritelmät, alueen aktivismimuodot ja naisliikekokemukset suhteessa tutkimuskirjallisuudessa esillä oleviin määritelmiin ja kuvauksiin. Keskeisinä tutkimusmetodeina ovat muistitietotutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen sekä sukupuolihistorian ja diskurssianalyysin menetelmät. Haastatteluaineisto tuo esiin, kuinka julkinen ja henkilökohtainen muistaminen eivät aina kohtaa yksilön muistellessa mennyttä.

Haastateltujen naisten naisliikemääritelmät osittain vastaavat ja osittain asettuvat vastakkain tutkimuskirjallisuudessa esillä olevien määritelmien kanssa. Naisliikeaktivismi keskittyi laajemman naisliikkeen mukaisesti kysymyksiin naisten asemasta niin työelämässä kuin kotona. Lisäksi huomio kiinnittyi muun muassa kysymyksiin naisten reproduktiivisista oikeuksista ja lähisuhdeväkivallasta. Tennesseen osavaltion naisliikeaktivistit eivät muodostaneet useita eri feministisiin suuntauksiin keskittyneitä toisistaan erillisiä ryhmiä, vaan aktivismi tapahtui usein jo valmiina olleiden organisaatioiden sisällä. Lisäksi ruohonjuuritason aktivismi nousee esille keskeisenä naisaktivismin muotona.

Feminismi- ja naisliikemääritelmissä haastatteluista nousee esiin kaksi määrittelytapaa: määritelmät, jotka näkevät Tennesseen naisliikkeen olleen erillinen etenkin pohjoisyhdysvaltalaisesta feminismistä ja määritelmät, joissa liikkeiden välillä ei nähty eroa. Keskeisenä erottavana tekijänä nähdään Tennesseen naisliikkeen käytännönläheinen luonne teoreettisuuden sijaan. Haastatteluissa naiset kuvaavat feminismiä tutkimuskirjallisuudessa esillä olevien määritelmien mukaisesti, mutta eivät välttämättä liitä näitä kuvauksia tiettyyn naisliikkeen sisällä vaikuttaneeseen feminismin muotoon. Haastattelut tuovat siis esille, kuinka naisliikkeestä luodut erilaiset diskurssit ovat muodostuneet osaksi valtavirtadiskursseja, joita vasten haastateltavat naiset reflektoivat omia henkilökohtaisia muistojaan.