Tämä tutkimus käsittelee henkilöhahmojen keskeisiä keskustelun piirteitä ja rooleja Lewis Carrollin nonsenseklassikossa Alicen seikkailut ihmemaassa (suom. Alice Martin). Henkilöhahmojen välistä vuorovaikutusta ja kullekin hahmolle ominaisia keskustelun toimintoja tarkastellaan keskustelunanalyysin keinoin. Henkilöhahmojen rooleihin tarinassa pureudutaan hyödyntämällä keskustelunanalyysin tuloksia sekä suhteuttamalla heidän toimintaansa Vladimir Proppin (1968 [1928]) ja A. J. Greimasin (1979 [1966]) aktanttimalleihin. Olennaista on, millaisina hahmot näyttäytyvät suhteessa päähenkilö Aliceen, jonka näkökulmasta tapahtumia katsotaan. Tutkimus tasapainoilee kielitieteen ja kirjallisuustieteen rajamailla ja asettuu osaksi literary linguistics -tutkimusperinnettä.

Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Millaiset toiminnot ja keskustelun piirteet ovat kullekin henkilöhahmolle ominaisia? 2. Millaisia rooleja keskustelu rakentaa henkilöhahmoille suhteessa päähenkilö Aliceen?

Tutkimuksen tärkeänä tavoitteena on testata valittuja menetelmiä – arkikeskustelua varten kehitettyä keskustelunanalyysia sekä aktanttimalleja – epäkonventionaaliseen aineistoon, fiktiiviseen nonsense-tekstiin. Nonsensekirjallisuuden vahva kielellisyys, outous ja odottamattomuus sekä järjestyksen ja kaaoksen välinen jännite tulevat selvästi esiin juuri vuorovaikutusta tarkasteltaessa. Tutkimuksessa avataan lisäksi uusi näkökulma teokseen: henkilöhahmot ja vuorovaikutus eivät ole saaneet paljoakaan huomiota suomalaisen Alice-tutkimuksen kentällä.

Analyysi osoitti, että jokaisella tarkastelluista yhdeksästä henkilöhahmosta on teoksen dialogissa omat, arkikeskustelun konventioista poikkeavat keskustelun piirteensä. Näitä ovat esimerkiksi yhteistyöstä kieltäytyminen, intersubjektiivisuuden puute ja ohipuhuminen, kohosteisesti toteutettu käskeminen ja tiedon jakaminen sekä näennäinen yhteistyön tekeminen vastapuolen harhauttamiseksi. Muiden henkilöhahmojen vallankäyttö Alicea kohtaan toistuu useassa vuorovaikutustilanteessa. Henkilöhahmojen roolien nimeämisessä käytettiin hyväksi aktanttimallien roolilistauksia, mutta pääasiassa roolit nimettiin itse niin, että mallit toimivat vertailukohtana. Osa henkilöhahmojen rooleista, kuten lahjoittaja ja kumppani, vaikuttaa Alicen toimintaan koko tarinan ajan, kun taas osan vaikutusalueena on pääasiassa yksittäinen keskustelutilanne.

Keskustelunanalyysi osoittautui toimivaksi työkaluksi dialogin tarkasteluun, sillä monet arkikeskustelun ilmiöt ovat läsnä myös fiktiivisessä vuorovaikutuksessa. Tekstin nonsense-luonne tuli esiin juuri silloin, kun arkikeskustelun konventioita rikottiin. Aktanttimallien tärkein anti oli niiden ajatus henkilöhahmojen rooleista ja tehtävistä. Muun muassa perinteisen hyvä–paha-asetelman puuttuminen aiheutti sen, ettei Alicen seikkailut ihmemaassa ollut suoraan rinnastettavissa aktanttimallien kuvaan kertomuksesta ja sen sisältämistä rooleista.