Tämä tutkielma käsittelee kaunokirjallista journalismia, joka on jäänyt erityisesti suomalaisessa tutkimuksessa ja toimitustyössä melko tuntemattomaksi käsitteeksi. Kaunokirjallinen journalismi on journalistista faktatekstiä, jonka kerronnassa käytetään fiktiosta tuttuja elementtejä. Tutkielman tavoitteena on määritellä kaunokirjallisen journalismin käsitettä. Määrittelyä tehdään käsittelemällä aiempaa suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta sekä peilaamalla kaunokirjallisen journalismin käsitettä erityisesti sen kattokäsitteeseen, feature-journalismiin. Toinen tämän tutkielman tavoitteista on tehdä näkyväksi, kuinka kaunokirjalliselle journalismille ominaiset kerronnan muodot ilmenevät Helsingin Sanomien sunnuntailiitteen ja Sunnuntaisuomalaisen feature-journalismissa. Tutkimuksessa analysoidaan kirjallisuustieteellisen jäsennyksen, Marja-Leena Palmgrenin kertomisen perusmuotojen, kautta kaunokirjalliselle tekstille ominaisten kertomisen muotojen esiintymistä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaunokirjalliselle journalismille ominaiset kerronnan muodot ovat osa myös sanomalehtien kerrontaa. Aineisto koostuu kymmenestä artikkelista, joten tuloksia ei ole mielekästä eikä tarkoituksenmukaista yleistää koskevaksi koko suomalaisen journalismin tilaa. Tutkimuksen tärkein anti onkin se, että se tekee kaunokirjallisen journalismin näkyväksi ja havainnollistaa konkreettisesti kerronnan keinojen esiintymistä. Tutkimus myös osoittaa, että kertomisen keinoa vaihdetaan usein silloin, kun kerronnassa vaihtuu aika, paikka tai näkökulma. Vaikka suora ja selostava perinteinen journalistinen kerronta osoittautuikin jutuissa yleisimmäksi kertomisen muodoksi, edusti lähes viidennes aineiston virkkeistä jotakin muuta kertomisen muotoa. Niinpä kaunokirjallisen journalismin käsitteen määrittely ja sen vakiinnuttaminen niin tutkimuksen kuin journalistisen työnkin kentälle on perusteltua ja tärkeää myös tulevissa alan tutkimuksissa.