Haku

Keskusteluja kummallisuuksista : dialoginen tutkimus pahuuden ja yliluonnollisen merkityksistä

QR-koodi

Keskusteluja kummallisuuksista : dialoginen tutkimus pahuuden ja yliluonnollisen merkityksistä

Tämän tutkielman tarkoitus on käsitellä merkityksiä, jotka koskevat yliluonnollista ja pahuutta. Tutki-musmetodina on käytetty dialogisia haastatteluita, joissa aiheita on lähestytty keskustellen erityisesti viihteen kautta. Viihde on toiminut nuorten aikuisten kanssa tehdyissä haastatteluissa aiheiden keventäjänä, sillä yliluonnolliseen ja pahuuteen liittyy tiettyä tabumaisuutta, mikä oli nähtävissä myös siinä, että tutkimukseen oli vaikea saada haasteltavia. Lupaus haastattelujen vahvasta anonymisoinnista kuitenkin johti lukuisiin haastatteluihin, joista kahdeksan päätyi tutkimusaineistoksi. Haastatteluja on analysoitu lähiluvun avulla. Analyysiä taustoittavina käsitteinä tutkimuksessa on relevanttiin tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen käsitelty viihdettä, pahuutta ja yliluonnollista. Tutkielman analyysiosio jakaantuu kolmeen teemaan: uskonnon merkityksen, käsitykset yliluonnollisesta ja käsitykset pahuudesta. Analyysin tuloksena voidaan sanoa olevan havainto siitä, että tieteellinen maailmankuva on merkittävä viitekehys tulkitsemaan yliluonnollista ja pahuutta. Pääsääntöisesti haastateltavat eivät olleet itse kokeneet mitään, mitä kutsuisivat yliluonnolliseksi, mutta ilmaisivat siitä huolimatta olevansa avoimia aiheiden suhteen eivätkä nähneet oleelliseksi tuomita ihmisiä, jotka esittävät kokeneensa yliluonnollisia ilmiöitä. Tietty kriittisyys perinteisestä organisoitua uskonnollisuutta vastaan oli haastateltavien näkemyksissä vahvasti läsnä. Tutkielman lopuksi todetaan käsiteltyjen aiheiden monitulkintaisuus sekä peräänkuulutetaan lisää tutkimusta aiheesta, joka ei välttämättä ole strategisesti järkevä, mutta on silti monille tärkeä ja kiehtova.

Tallennettuna: