Haku

Deflaation vaikutus talouskasvuun

QR-koodi

Deflaation vaikutus talouskasvuun

Eurooppa on 2010-luvulla juuttunut matalaan talouskasvuun. Myös inflaatio on alhaisella tasolla ja mediassa pelätään ajautumista deflaatioon. Tässä tutkielmassa pyrin selvittämään deflaation ja talouskasvun välistä yhteyttä. Teoriaosuudessa tarkastelen deflaation vaikutuksia lyhyellä aikavälillä hyödyntäen IS-LM- ja AD-AS -malleja. Tämän jälkeen pyrin löytämään teoreettisen linkin deflaation ja pitkän aikavälin talouskasvun välille. Lopuksi käyn läpi aiheesta tehtyjä aiempia tutkimuksia sekä toteutan oman empiirisen tutkimuksen.

Nimelliset korot eivät voi laskea kuin hieman nollaa alemmaksi. Koska nimellisillä koroilla on olemassa alaraja, niin deflaatio aiheuttaa korkean reaalisen korkotason, mikä vähentää investointeja. Toisaalta deflaatio on huono asia velallisten kannalta, sillä se aiheuttaa varallisuuden siirtymisen velallisilta velkojille ja siten rahoitusmarkkinoiden häiriöitä. Talous on likviditeettiloukussa, mikäli nimellinen korkotaso on jo laskettu nollaan eikä rahapolitiikalla ole keinoja nostaa kokonaiskysyntää.

Empiirisessä osuudessa tutkin inflaatiokynnyksen avulla inflaation ja talouskasvun välistä yhteyttä. Inflaatiokynnyksen alapuolen regression estimaattien perusteella voi päätellä, että millainen yhteys on deflaatiolla ja talouskasvulla. Käytetty paneeliaineisto sisältää kahdeksan eri maan tiedot vuosilta 1961 - 2013. Tulokset viittaavat siihen, että deflaatio on haitallista taloudelle. Huomionarvoista on, että deflaatiolla on negatiivinen yhteys talouskasvuun, vaikka 1930-luvun lamaa ei huomioitaisikaan. Tutkielman johtopäätöksenä voi todeta, että rahapolitiikan inflaatiotavoite on perustellusti selvästi yli nollan. Ehkä olisi syytä jopa nostaa inflaatiotavoitetta korkeammaksi tai ainakin pitää tiukasti kiinni nykyisestä tavoitetasosta.

Tallennettuna: