Tässä tutkimuksessa analysoidaan kansainvälisesti adoptoitujen nuorten aikuisten suhdetta ensikieleensä Suomessa. Tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon adoptoituilla on muistijälkiä ensikielestään ja minkälainen heidän kiinnostuksensa ensikieltä kohtaan on tällä hetkellä. Työssä analysoidaan myös kansainvälisesti adoptoitujen kielellistä identiteettiä ja sitä, millainen asema ensikielellä ja suomen kielellä siinä on. Informantteja oli kolme: kaksi naista ja yksi mies. Heidät on adoptoitu Etiopiasta ja Intiasta 1–3-vuotiaina, tutkimushetkellä he olivat 18–23-vuotiaita. Informantit tavoitettiin ns. lumipallomenetelmällä, ja aineisto kerättiin haastattelemalla. Haastattelut olivat puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja eli teemahaastatteluja. Aineiston analysoinnissa menetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Informantit ovat tulleet hyvin erilaisissa kielenkehityksen vaiheissa Suomeen. He eivät tienneet ensikieliään varmasti nimeltä, ja muistijälkiä ensikielestä oli vain muutamia. Kiinnostusta ensikieleen ei ollut, koska siitä ei muistettu mitään tai menneisyyden selvittämiseen ei koettu tarvetta. Vain yksi informantti oli selvittänyt ensikielensä alkuperää. Adoptoidut eivät siis identifioituneet ensikieleensä. Adoptiotausta koettiin rikkautena, vaikka kaikki informantit identifioituivat vahvasti suomalaisiksi. Suomi, adoptoitujen äidinkieli koettiin tärkeäksi. Jatkossa tutkimusta voisi tehdä tarkemmin ensikielen merkityksestä ja muistijälkien vai-kutuksista adoptoidun elämään. Asiaa voisi tarkastella myös adoptiovanhempien näkökulmasta. Myös adoptoitujen kielellisen identiteetin tutkimusta tarvitaan lisää.