Haku

Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura yhdistää tutkijat ja kehittäjät

QR-koodi
Finna-arvio

Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura yhdistää tutkijat ja kehittäjät

[Ensimmäinen kappale] Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura perustettiin Jyväskylässä lokakuussa 2009. Seuran perustamisen taustalla on kansalaisyhteiskunnan tärkeys ja lisääntyvä merkitys kansalaisten demokraattisen ja sosiaalisen toiminnan alueena. Tämä nä- kyy monin tavoin alan tutkimuksen, opetuksen ja kehittämistyön korostumisena ja siitä avautuvina käytännön tarpeina. Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tutkimus on ollut varsin vilkasta, mutta hajanaista ja muodollisesti heikosti verkostoitunut- ta. Seuran tavoitteena on edistää kansalaisyhteiskunnan monitieteistä tutkimusta ja siihen pohjautuvaa kehittämistyötä Suomessa. Se toimii yhdysverkostona eri or- ganisaatioissa toimivien tutkijoiden ja kehittäjien välillä tehden samalla tunnetuksi eri tahojen tekemää tutkimus- ja kehittämistyötä. Yliopistojen ja ammattikorkea- koulujen lisäksi kansalaisyhteiskuntaan liittyvää selvitys- ja kartoitustyötä tehdään monissa sektoritutkimuslaitoksissa ja alan suurissa keskusjärjestöissä sekä jossain määrin myös kunnissa ja eri ministeriöissä. Kansainvälisestikin alueen tutkimus on nousussa, mikä näkyy tieteellisenä organisoitumisena ja alan tutkijoiden aiempaa laajempana verkostoitumisena. Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen seura edistää kansalaisyhteiskunnan moni- tieteistä tutkimusta ja siihen pohjautuvaa kehittämistyötä. Seura tarjoaa jäsenilleen uudenlaisen yhteistyö- ja kehittämisverkoston osana kansalaisyhteiskunnan laaje- nevaa ja muuttuvaa kenttää. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin pro- fessori Martti Siisiäinen Jyväskylän yliopistosta. Seura julkaisee verkkolehteä, jonka ensimmäinen numero ilmestyy vuoden 2010 loppupuolella. Kansalaisyhteiskunta on tieteellinen julkaisu, jossa käsitellään kansalaisyhteiskunnan ja kansalaistoiminnan teemoja monipuolisesti. Lehden eri osastoissa julkaistaan tieteellisiä artikkeleita, haastatteluita, keskustelunavauksia, katsauksia ja ajankohtaisia kirja-arvioita. Jokai- nen artikkelikäsikirjoitus vertaisarvioidaan ja toimituskunta arvioi muut julkaistavat tekstit. Lehti löytyy osoitteesta < www.kansalaisyhteiskunta.org >

Tallennettuna: